Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Syksyn kirjamarkkinat tarjoavat entistä vähemmän mielenkiintoa painettuun kirjaan

Jokaisella on elämäntarina, mutta joidenkin elämäntarinat painetaan mustilla kirjaimilla valkoiselle paperille. Kustantajien markkinamiesten taskulaskimet ovat ahkerassa käytössä ja loppusumman pitää näyttää kannattavalta. Näin etukäteen oletetaan, mutta toisinkin käy. Syksyn kirjamarkkinat tarjoavat entistä vähemmän mielenkiintoa painettuun kirjaan. Muistelmat ja elämäkerrat noteerataan erityisesti iltapäivälehdissä, useimmiten aiheetta. Iskelmä- ja sometähdet, poliitikot ja urheilijat ovat yleisön kiinnostuksen kohteena. Heistä halutaan lukea yllättäviä paljastuksia. Harvemmin niissä on yllättävyyttä. Paljastukset on eri muodoissa julkaistu jo aikanaan iltapäivä- tai naistenlehdissä tai viimeistään lehtien puffijutuissa. Tavallisesti kirjan painos on vain muutama tuhat. Julkkiselämäkerrassa painos kohoaa viisinumeroiseen lukuun. Ei se silti sisältöä tee sen paremmaksi. Muiden yläpuolelle kirja nousee vain, jos kirjoittaja on ammattilainen. Julkkiskirjojen kohde ei yleensä osaa kirjoittaa mielenkiintoisesti. Siksi palkataan toimittaja tai kirjailija työstämään kokonaisuus. Aina lopputulos ei silti ole kiinnostava. Jos kohde ei ole kiinnostava, ei kirjoittajakaan saa sitä eläväksi kertomukseksi. Viime aikojen malliesimerkki kiinnostamattomuudesta on Hectorin muistelmat. Tosin kirjoittajan nimi on painettu pienellä kansilehteen ja Hector isolla. Tarjolla oli vasta ensimmäinen osa. Jatkoa on luvassa. Miksi, kysyisi aikansa legendaarinen kriitikko Seppo Heikinheimo, jos eläisi. Ne, jotka eivät ole kovin kirjoitustaitoisia, alkavat kirjoittaa blogeja. Niissä saa tyydyttää luovan ilmaisun tarpeensa. Taas voisi kysyä, miksi. Näyttävin esimerkki elämäkerrallisesta tuotoksesta on formulakuskin jaarittelut. Tai jaarittelut ovat väärä ilmaisu. Verbaalisesti kyvyttömästä yksilöstä voidaan tehdä hyvän kirjoittajan voimin lukukelpoinen teos. Jos formulakuski olisi laitettu kirjoittamaan itse, olisi lopputulos ehkä koominen kokonaisuus kahden sanan virkkeitä. Mutta jokainen on hyvä jossakin lajissa. Kunhan lajia ei laajennettaisi ihan mahdottomuuksiin. Suutarinkin pitäisi pysyä lestissään. vanhan sanonnan mukaan. Ja useimmiten vanhoissa sanonnoissa piilee totuus.