Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Myrskytuulen kaatamat puut ovat aiheuttaneet sähkökatkoja ympäri Valkeakoskea – Ukkosentien ja saarten sähkökatko ohi

Kova tuuli on tehnyt tuhojaan Valkeakoskella torstain aikana ja aiheuttanut sähkökatkoksia. Valkeakosken Energia tiedottaa, että myrsky on saanut aikaan ongelmia erityisesti Ukkosentiellä. Iso haapa kaatui ja aiheutti tuhot yhdelle muuntajalle sekä ilmalinjalle. Vika kosketti 27:ää asiakasta Ukkosentiellä ja saarissa. Se saatiin korjatuksi sähköpäivystyksen arvion mukaisesti iltakuuden aikaan. Kaatuneet puut aiheuttivat sähkökatkoksia myös Koivuniemen alueella, jossa puu kaatui ilmalinjan päälle. Vikakatko kosketti 13:a asiakasta reilun puolen tunnin ajan. Valkeakosken Energian mukaan myös Sääksmäellä kärsittiin myrskytuhoista. Ilmalinjalle katkennut puusto aiheutti vian, joka kaikkiaan kosketti 554:ää asiakasta. Vikapaikkatiedon ja vian rajaamisen jälkeen vian piiriin jäi reilu 200 asiakasta Sääksmäen kirkolla. Kaikkiaan vian korjaus kesti noin puoli tuntia. Edit 27.9. klo 16.05: Lisätty päivitetty tieto Ukkosentien korjausaikatauluista. Edit 27.9. klo 18.24: Päivitetty lopullinen korjausaika Ukkosentiellä.