Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Tälläkin hetkellä joku kaipaa ystävää

Osalla porukasta menee todella hyvin, osalla entistä huonommin. Yksinäisyys on lisääntynyt, ja sitä kokevat niin nuoret, työikäiset kuin vanhatkin. Kaikki tämä selvisi hiljattain julkaistusta diakoniabarometrista, jota oli tekemässä myös Sääksmäen seurakunnan johtava diakonian viranhaltija. Valkeakoskella yksinäisyys näkyy vanhusten ja nuorten elämässä, ja erityisen huolissaan diakoniatyön piirissä ollaan yksin asuvista vanhuksista – niistä, joilla ei ole läheisiä ja jotka eivät ole kotipalvelun piirissä. Heidän luonaan ei käy ehkä kukaan, eikä heillä ole ketään, joka pitäisi silmällä ja kantaisi huolta. Kulttuurimme on melko yksilökeskeistä, ja naapurien asioista perillä oleminen tuntuu meille nykypäivänä vieraalta – kukaan ei halua tulla pidetyksi kerrostalokyttääjänä. Naapureista pitäisi silti olla kiinnostunut, sillä joskus saattaa osua juuri omalle kohdalle tilanne, jossa huomaa ettei seinän takana ole kaikki hyvin. Jos ei koe olevansa oikea ihminen auttamaan, voi aina ottaa yhteyttä esimerkiksi kirkon diakoniatyöhön. Niille, jotka haluavat lähteä aktiivisesti torjumaan yksinäisyyttä, Valkeakoskella alkaa lokakuun alussa ystäväkurssi. SPR:n, Sääksmäen seurakunnan ja Valkeakosken kaupungin järjestämä koulutus antaa valmiudet toimia ystävänä tai ulkoilukaverina yksinäiselle tai vanhukselle. Osallistujille on kysyntää, sillä Valkeakoskella on tälläkin hetkellä vanhuksia, jotka kaipaavat vapaaehtoista ystävää pitämään seuraa.