Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Viuhassa on lääniä ympärillä, mutta naapureista pidetään huolta – "Naapurit ovat aivan ihania, kunhan muistaa itse olla ihmisiksi"

Viuhan teillä ei juuri vastaantulijoita näe. Vain hevoset kääntyvät katsomaan, minkälainen kulkija kuoppaisella tiellä liikkuu. Maaseutumainen Viuha tunnetaan hevosistaan. Tiekin kaartaa mutkaa, kuin piirtäisi hevosenkenkää. –Tämä on hevosmyönteistä aluetta. Hevos- ja koiraihmiset mahtuvat täällä samaan paikkaan, nauraa hevosnainen Sirpa Kokko . Pelloilla ja metsissä on tilaa lenkkeillä koirien kanssa. Monessa talossa naapuriin on sen verran matkaa, että peltojen keskellä saa elellä omassa rauhassa. Keskusta on silti pyöräilymatkan päässä. –Teinit saavat soittaa heviä treenikämpässään vaikka aamusta iltaan ilman, että naapurit häiriintyvät, sanoo Kristiina Jokio , joka on asunut Viuhassa perheensä kanssa vajaat kymmenen vuotta. Pieniä miinuspuolia ovat huonokuntoinen ja sateella liejuuntuva tie sekä se, ettei kaikkiin taloihin tule vesijohtovettä. –Kesällä en uskaltanut pestä mattoja, kun pelkäsin, että kaivosta loppuu vesi, Jokio sanoo. Juttu jatkuu kuvien jälkeen. Naapuriapu on yhä voimissaan Viuhassa on säilynyt hyvää kylähenkeä, vaikka asukasyhdistys ei ole aktiivinen. Naapurit tunnetaan, ja kadulla tervehditään. Apu on aina lähellä. –Täällä on isot tontit ja lääniä ympärillä, mutta naapureista pidetään huolta. Jos asukkaalla on traktori, hän käy tekemässä lähinaapureidenkin lumityöt, Sirpa Kokko sanoo. Raija ja Kauko Hyökki ovat samaa mieltä: naapurista saa aina apua. Kun ikää on tullut, apua on tarvittukin. –Naapurit ovat aivan ihania, kunhan muistaa itse olla ihmisiksi, Raija Hyökki sanoo. Karjalan-evakot asuttivat Viuhan Hyökit asuvat yhdessä Viuhan vanhimmista taloista. Kauko Hyökki muutti sinne noin 70 vuotta sitten, 1940-luvun loppupuolella. Silloin Kauko oli 10-vuotias pojannassikka. Perhe oli lähtenyt sotien aikana kotiseudultaan Viipurin läheltä Karjalasta. Mutkien kautta he päätyivät Sääksmäelle. Perheelle osoitettiin paikka Voipaalan mailta, joita tuolloin lohkottiin tonteiksi. Alueelle muutti muitakin Karjalasta lähteneitä perheitä. Kun isä rakensi taloa, perhe asui saunassa. –Kunnon tietä ei vielä ollut, ainoastaan kärrypolku. Isä kärräsi lastenrattailla rakennustarvikkeita talolle, Hyökki muistelee. Talkoovoimin saatiin paljon aikaan. Talossa oli lehmä, sika ja valtava määrä kanoja. Pellolla viljeltiin kauraa. Valkeakoskella syntynyt Raija muutti taloon rakkauden perässä 1960-luvun alussa. Nuorelle parille varattiin kaksi huonetta yläkerrasta. Muutama vuosi kului, ja pian huoneissa tepastelikin kolme uutta asukasta: identtiset kaksostytöt ja kolmas tytär. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Mihin kotoaan lähtisi? Suuri osa Viuhan taloista on sotien jälkeen rakennettuja rintamamiestaloja. Viime vuosina Sääksmäentien läheisyyteen on rakennettu uusia omakotitaloja. Alueelle on muuttanut paljon uusia lapsiperheitä, kun alkuperäiset asukkaat ovat iän myötä muuttaneet lähemmäs palveluita. –Jossain vaiheessa tuntui tyhjältä, kun ei kuulunut lasten ääniä. Nyt täällä kulkee taas pikkuväkeä, Raija Hyökki sanoo. Palvelut tosiaan ovat pienen matkan päässä. Kirjastoauto sentään pysähtyy 50 metrin päässä Hyökkien kodista. Se on etenkin Kaukon suosiossa. Hyökit ovat joutuneet miettimään, onko jo aika muuttaa pois omakotitalosta. Toistaiseksi ei ole tarvinnut. –Kun keskikaupungilla käy asioilla, kyllä sieltä äkkiä haluaa tulla takaisin, Raija Hyökki tuumaa. –Mihin sitä kotoaan lähtisi? mies jatkaa. Hän johdattaa vieraan vanhaan navettarakennukseen. Siellä on parin oven takana pieni ja hämyinen huone, joka on katonrajaan asti täynnä jos jonkinnäköistä konetta ja työkalua. Puuverstaalla on valmistunut vuosikymmenten aikana huonekaluja, lampunjalkoja, kattovalaisimia, purkkeja ja purnukoita. Suuri osa koneistakin on syntynyt Kaukon omissa käsissä. Ei ole epäselvää, kenen valtakunnassa nyt ollaan. Rouva kertoo Kaukon sanoneen: jos verstasta ei saa taskuun, ei täältä lähdetä.