Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kysyimme, miten kuljetusalan ylityökielto vaikuttaa valkeakoskelaisissa yrityksissä

Auto- ja kuljetusalan liiton AKT:n viikko sitten julistama ylityökielto ei ole juuri näkynyt Valkeakosken yritysten arjessa, eikä todennäköisesti ehdikään näkyä kieltoa jäljellä olevan runsaan viikon aikana. –Tiedossa ei ole mitään vaikutuksia toimintaamme, K-Citymarket Valkeakosken kauppias Erkki Kuivajärvi kertoo. Myös S-ryhmän viestinnästä kerrotaan, että ylityökiellolla ei ole vielä ollut vaikutuksia. –Tiedossa ei ole mitään vaikutuksia tässä vaiheessa, kertoo viestinnän kehityspäällikkö Lasse Tenhunen S-ryhmästä. Linja-autoliikenteen kannalta ylityökiellon ajankohta oli onnenpotku. Mielenilmaus ei siis kaksiviikkoisena tee muutoksia Valkeakosken Liikenteen toimintaan. –Työvuorolistamme tehdään kahden viikon jaksoissa 80 työtunnille. AKT:n mielenilmaus jakautuu kahden vuorolistan välille, joten ylitöitä ei ehdi syntyä ja liikennöinti sujuu normaalisti. Ylityökiellon pitkittyessä vaikutuksia saattaisi mahdollisesti olla, Valkeakosken Liikenteen Ville Laurell kertoo. Myös Paunu pyrkii ajamaan kaikki pikavuoroliikenteen vuorot normaalisti. Mikäli yksittäisiä vuoromuutoksia tulee, asiasta tiedotetaan Paunun uutispalstalla.