Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Uutisten lukeminen kasvaa vuosi vuodelta

Suomalaisten mediankäyttöä tutkitaan säännöllisesti. Kun suomalaisia pyydettiin elokuussa IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksessa arvioimaan uutisten seuraamiseen käyttämänsä ajan muutosta, 47 prosenttia suomalaisista arvioi uutisten käyttönsä kasvaneen viime vuosina. Vain joka viides, tarkalleen ottaen 21 prosenttia, suomalaisista arvioi uutisten käyttönsä vähentyneen. Eniten uutisten parissa viettämäänsä aikaa olivat lisänneet 18–24-vuotiaat. Tästä ikäluokasta 69 prosenttia arvioi uutisten seuraamisen lisääntyneen viimeisten vuosien aikana. Tulos kertoo hyvää nuorten mediankäytöstä. Jatkuvasti on kannettu huolta siitä, löytävätkö nuoret luotettavien uutislähteiden ja median äärelle. Jos yli kaksi kolmasosaa nuorista aikuisista on lisännyt uutisten seuraamista viime vuosina, huoli vaikuttaa turhalta. Ja tietenkin se valaa uskoa myös uutismedioihin itseensä: uutisia ja luotettavaa mediaa tarvitaan myös tulevaisuudessa. Samalla se tukee siinä suunnassa, jota Valkeakosken Sanomissa kuljetaan. Olemme tämän vuoden aikana ottaneet monta askelta kohti uusia väyliä, joista uutisiamme voi lukea. Vuodenvaihteessa julkaisimme Valkeakosken Sanomien uutissovelluksen, joka on ladattu jo yli 1 300 kertaa. Lähetämme kaksi kertaa viikossa uutiskirjettä, ja juttujamme voi lukea niin mobiilista, verkkopalvelusta kuin paperiltakin. Ihan näinä päivinä kehitys jatkuu, kun julkaisemme uudenlaisen verkkopalvelun tutussa osoitteessa valkeakoskensanomat.fi.