Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Helle: "Ovet olivat kyllä auki, joten kyllä katsomoon olisi saanut tulla"

Maanantain jääkiekkopeliin valmistautuminen alkoi katsojan vaatekaapilta. Pitkät housut, villatakki ja päällystakki sekä sukat. Jalkaan sandaalien sijaan lenkkarit. Yhdet unohtuivat: käsineet. Katsomossa alkoi käsiä palella niin, että villatakin hihat olivat kiskomisesta kovilla. Perillä jäähalli Wareenassa ilmeni, että pukeutumisen skaala oli laaja. Jotkut loikkivat hallissa shortseissa ja t-paidassa. Varsinkin lapset oli useimmiten varustettu toppatakilla ja villapipolla. Fleecejä, takkeja ja huiveja pitkistä housuista puhumattakaan näkyi useimmilla aikuisilla. Jos maanantain pelissä tuli katsomossa kylmä, kannattaa vaatetusta lisätä tänä iltana. Liikuntapaikkamestari Timo Toivonen Valkeakosken kaupungilta muistuttaa, että jäähallissa on paitsi viileää, noin kymmenen astetta, myös kosteaa. Säkylässä ja Somerolla avattiin viime keskiviikkona jäähallin ovet viilennystä kaipaavilla kuntalaisille. Kunnan asukkaiden nähtiin viilentävän ruumiinlämpöään jäähallin viileydessä. Kukaan kuntalainen ei ole ainakaan liikuntapaikkamestarilta huomannut tiedustella viime helteissä, sopisiko Valkeakoskellakin vilvoitella jäähallissa. –Ovet olivat kyllä auki, joten kyllä katsomoon olisi saanut tulla helteen ahdistaessa. Ei tiedä, vaikka joku kävikin. Yöpymispaikaksi viilennetty jäähalli ei hirmuhelteilläkään oikein käy. –Kyllä nuha tulisi, jos siellä yöpyisi, Toivonen arvelee.