Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Mielipide: Nyt puhuu Valkeakosken kirkon suunnitelleen arkkitehdin poika

Valkeakosken kirkon seinällä on muistolaatta, joka on sisällöltään seuraavan kaltainen: Tämä on neljästoista ja viimeinen niistä kirkoista, jotka arkkitehti Veikko Larkas suunnitteli…”. Seinälaatalla seurakunta halusi muistaa isääni, joka kuoli juuri ennen kirkon valmistumista vuoden 1969 lopulla. Nyt lähes viisikymmentä vuotta myöhemmin seurakunnan tulisi valmistautua kirkon 50-vuotisjuhliin, mutta se valmistautuukin purkamaan koko kirkon sen huonokuntoisuuteen ja korkeisiin korjauskustannuksiin vedoten. Osallistuin aikoinaan kirkon suunnitteluun, ja muistan rakentamistapahtumasta vielä jotakin, olihan se yksi ensimmäisistä julkisista rakennuksista, joita pääsin mukaan suunnittelemaan. Olen siis ollut silminnäkijä kyseisessä rakennushankkeessa. Rakennuksen täytyy kestää ajan hammasta Kirkosta järjestettiin suunnittelukilpailu, jonka isäni voitti. Siitä alkoi pitkä työrupeama, jonka aikana tutkittiin myös kirkkosalin erilaisia muotoja. Lopulta päädyttiin perinteiseen muotoon, jota ruvettiin työstämään eteenpäin. Koko ajan pidettiin mielessä se, että nyt tehdään jotain ainutkertaista, jonka täytyy kestää ajan hammasta. Johtoteemana oli kestävyys ja rakentamisen laatu sekä kaupunkiin syntyvä maamerkki. Näistä syistä kirkkorakennus päädyttiin perustamaan teräsbetonipaaluille. Se antoi rakennukselle vankan jalustan. Kun tuon jalustan päälle rakennettiin teräsbetoniset tasasivuista kolmiota muistuttavat kehät perusrakenteeksi, saatiin yksinkertainen ja luja kirkkosalin runko. Ilmeisesti näin on käynytkin. Rakennus pysyy paikoillaan, mutta maasto ympärillä vajoaa. Itse rakennuksessahan ei ole havaittavissa rakenteiden liikkumisesta aiheutuvia merkkejä kuten tiiliseinien tai kirkkosalin tiililattian halkeamisia. Ainoastaan urkuparvea kannattavissa pilareissa on huomattu hiushalkeamia, jotka saattavat olla seurausta inhimillisestä virheestä rakennesuunnittelussa, tai itse toteutuksessa ja työn valvonnassa. Ne ovat kuitenkin vähin kustannuksin korjattavissa. Kovapoltettua tiiltä ja ikihonkaa Muistan, kuinka pitkien pohdintojen jälkeen kirkkosalin katoksi valittiin kupari hyvien säänkesto- ja käsittelyominaisuuksien takia ja tuomaan arvokkuutta tälle uniikille hankkeelle. Myös kuparin vahvuudesta keskusteltiin: lopulta päädyttiin pari kymmenystä paksumpaan kupariin kuin mitä siihen aikaan yleensä käytettiin. Kirkkosalin lattia päätettiin rakentaa kovapoltetusta tiilestä. Lattialaatat tilattiin suomalaiselta tiilitehtaalta. Kirkkosalin kalusteissa ja kattopaneeleissa silloinen urakoitsija Rakennusliike Mattinen & Niemelä Oy teki myös parhaansa; puutavara oli erikoislaatuluokan ikihonkaa Pohjois-Karjalasta. Budjetti vaihtelee 1,1 miljoonasta viiteen miljoonaan Kun ensimmäisen kerran kuulin Valkeakosken kirkkoa uhkaavasta kohtalosta, pidin sitä uutisankkana. Myöhemmin pidin samanlaisia viestejä huonoina vitseinä. Vasta kun Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta, totesin purkuhankkeessa olevan jotain perää. Purkamiseen minun on syytä puuttua siltä osin kuin yritetään vedota huonoon suunnitteluun tai toteutukseen. Kirkko rakennettiin kaiken sen tietämyksen varassa, joka oli käytettävissä 60-luvun loppupuolella. Perusrakentaminen ei itse asiassa ole noista ajoista paljoakaan muuttunut. Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet LVIS- ja automaatiopuolelle. Se mitä on muuttunut rakentamismääräyksissä ja muissa rakentamista ohjaavissa vaatimuksissa, ovat luku sinänsä. Pääsääntöisesti vaatimukset ovat olleet lähinnä numeerisia korotuksia tai tarkistuksia eri rakennusosissa. Käytössäni on kirkkoa koskevia tutkimus- ja korjaussuunnitelma-asiakirjoja vuosilta 2013-2018. Asiakirjoissa on kustannusarvioita maltillisesta 1,1 miljoonasta eurosta aggressiiviseen viiteen miljoonaan euroon. Seurakunta on selkeästi valinnut linjakseen aggressiivisimman ja kalleimman korjaustavan; kaikki korjataan saman tien, ja vieläpä nykymääräysten mukaiseen kuntoon. Kuusi korjausehdotusta Koska en voi sietää ajatusta kirkon purkamisesta, ehdotan asiakirjojen perusteella ja kymmenien peruskorjausten suunnittelutöiden kokemuksesta tilalle maltillista ja sopivalle aikavälille jaksotettua korjausta: 1. Ensimmäiseksi siirrytään maalämpöön, joka puolittaa lämmittämisen kustannukset. 2. Luovutaan täysin järjettömästä kattolappeen uusimiseen tähtäävästä toimenpiteestä, jonka kustannusarvio on 1,1 milj. €. Tässä kohtaa on huomautettava, että ilmaisu ”nykymääräysten mukaiseksi” on harhaanjohtava, koska mikään eilispäivän rakennus ei täytä tänään voimassaolevia määräyksiä. 3. Tutkitaan tarkemmin päätykolmioiden nykykunto. Mikäli laattapaikkaus riittää, maailmalta löytyy kyllä vaihtoehtoja. Mikäli se ei riitä, levytetään päädyt keraamisilla suurlaatoilla ja lisätään samalla päätyihin lämpöeristettä. 4. Uusitaan ikkunat, jolloin lämmöneristävyys niiltä osin kolminkertaistuu 5. Muilta osin alkuvaiheessa keskitytään korjaamaan LVIS- tarpeet, kuten kirkkosalin ilmastointi ja kiinteistön vesiverkko. 6. Luovutaan ajattelemasta kaiken teettämistä kerralla yhtenä samanaikaisesti. Kirkko on nähtävyys Minua oudoksuttaa myös paikallisen kirkkoherran puheet siitä, että nykytilanteessa kirkkoa ei enää rakennettaisi. Seurakuntahan sen aikoinaan paikallisten yritysten ja seurakuntalaisten tuella sekä kirkkohallituksen hyväksynnällä toteutti. Kirkko oli nähtävyys, jonka kuvia oli kaupunkia esittelevissä matkaoppaissa. Nyt se ei enää ole niin esittämisen arvoinen, enemmänkin vaikutelma on kuin hylätystä katulapsesta. Aika vähällä jämerä talo voitaisiin kuitenkin vielä herättää henkiin. Sinällään rakennuksen perusasiat ovat kunnossa. Tarvitaan vain vähän tahtoa ja sitoutumista. Mainittakoon vielä, että uusien kirkkojen lisäksi isäni suunnitteli peruskorjaukset yli 50 vanhassa Suomen kirkossa. Ne olivat valtaosin puurakenteisia, suuriakin, mutta en koskaan kuullut niiden kohdalla keskustelua kirkon purkamisesta. Olisiko Valkeakosken kirkko nyt oikea kohde aloittaa kirkkojen purkaminen? Olen ollut myöhemmin mukana kahdessa isäni suunnitteleman kirkon peruskorjauksessa ennen juhlavuotta sekä viettämässä kutsuttuna kolmen kirkon 50-vuotispäiviä. Tuntuisi äärettömän ikävältä tulevan juhlapäivän sijaan tulla todistamaan tuon viimeiseksi jääneen isäni suunnitteleman kirkon tuhoamista. Aidat viestivät menetetystä rakennuksesta PS . Käväisin kesäkuun lopulla kirkolla. Kirkkorakennus oli suljettu, aidattu ja varustettu kielto- ja varoituslapuin. Sisään ei päässyt kuin kirkkoherran luvalla, ja hän oli kesälomalla. Ensivaikutelmani oli, että rakennus on paljon paremmassa kunnossa kuin mitä olin kuntoarvioista ymmärtänyt. Liioitellen voisi sanoa, että kaikki rikkinäiset kohdat oli kuvattu raportteihin. Muuten rakennus näytti olevan kunnossa, tosin hoidoltaan laiminlyötynä. Esimerkiksi päätykolmioiden klinkkereistä vain pari oli irronnut, kaikki noin 20 000 muuta olivat paikoillaan. Minulle syntyi näkemäni perusteella väkisinkin mielikuva, että aidoilla pyritään saamaan ulkopuoliset ajattelemaan rakennuksen olevan jo menetetty. Minä puolestani haluan Ronald Reaganin kuuluisia sanoja lainaten ja soveltaen sanoa, että ”purkakaa tuo hemmetin aita…” ja ryhtykää korjaushommiin! "Aika vähällä jämerä talo voitaisiin kuitenkin vielä herättää henkiin. Sinällään rakennuksen perusasiat ovat kunnossa. Tarvitaan vain vähän tahtoa ja sitoutumista.