Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kolumni: Uskotaan hyvää toisistamme

Toimittaja teki kirjoitusvirheen ja näyttelijä unohti vuorosanat. Siivooja kävi juuri, mutta pöydän alla on karkkipaperi. Putkimies ahersi kylpyhuoneessa, mutta putkiliitos alkoi tihkuttaa vettä. Kaupan kassa antoi rahasta väärin takaisin. Lääkäri otti vastaan puoli tuntia myöhässä, ja pappi sanoi sulhasen etunimen väärin. Ennen ei olisi tätä suvaittu! Täysin kelvotonta sakkia. Amatöörejä. Hutiluksia. Takaisin koulun penkille. Kenkää heti! Niin yllä olevat huomiot virheistä kuin tuomiot ammattilaisten tekemisistä ovat oikeasta elämästä. Tuomioita yhdistää se, että ne on poimittu sosiaalisen median keskusteluista ja VS:n juttujen nettikommenteista. Hyvin monella on matala kynnys toisten työn arvosteluun ja virheiden osoitteluun. Jos oikein panta kiristää, koko virheen tekijän edustama ammattikunta saa huutia – kaikkihan ne ovat samanlaisia tunareita, eivät edes yritä tehdä työtään kunnolla. Arvostella voi kuka vaan, ei siihen vaadita lupaa saati pätevyyttä. Kuka tahansa voi esiintyä kaikkien alojen asiantuntijana, jonka osaaminen riittää arvioimaan niin rakennusmiehen, lääkärin kuin diplomi-insinöörin työtä. Virheetöntä ihmistä ei ole. Virheitä syntyy sillekin, joka tekee kaikkensa välttääkseen niitä. Virheet ovat inhimillisiä, ja niistä pitää oppia. Juuri siksi niistä voi kertoa tekijälle. Hetken voi käyttää sen miettimiseen, mitä haluaisi itse kuulla vastaavassa tilanteessa, asiallista palautetta vai sanallista runnomista ja mitätöimistä. Jokainen tietää, miten paljon työelämä on muuttunut. Arkea on tehdä aiempaa vähemmillä voimilla entistä enemmän ja monipuolisemmin. Niukoista resursseista ja työtahdista huolimatta laatu ei saisi kärsiä. Keikumme aika lailla samassa veneessä. Osaamista, tahtoa ja ammattiylpeyttä varmasti riittää, mutta aina suoritus ei ole kiitettävä. Kukaan ei jaksa venyä loputtomiin. Niin julkisella kuin yksityisellä puolella toimitaan annettujen raamien sisällä. Niihin rajoihin harva meistä on voinut vaikuttaa. Kannattaisiko kokeilla toistemme työn ymmärtävää arvostamista? Uskotaan toisistamme hyvää, laitetaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin, eikä anneta pienten virheiden sumentaa kokonaiskuvaa. En minä tee virheitä tahallani, et kai sinäkään?