Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Pääkirjoitus: Hammashoidon jonojen purku on tärkeä laastari

Valkeakoskella aletaan vihdoin tehdä konkreettisia ratkaisuja pitkiksi venyneiden hammashoidon jonojen sulattamiseksi. Jo keväällä hammastarkastukseen jonotti yli 800 kuntalaista, eikä tilanne ole vielä kohentunut yhtään. Edes pelastajaksi odotettu hammashoidon valinnanvapauskokeilu ei tuonut helpotusta, sillä vain murto-osa valkeakoskelaisista ilmoittautui kokeiluun halukkaaksi. Jonoista ollaan oltu huolissaan jo viime vuodesta lähtien. Myös valtuusto keskusteli keväällä siitä, mihin toimenpiteisiin kaupungin olisi ryhdyttävä jonojen kuriin saamiseksi. Nyt sosiaali- ja terveysjohtaja Minna Uschanoff kertoo, että asiaan aiotaan ottaa kunnon niskalenkki. Jonoja puretaan muun muassa viikonloppu- ja ilta-ajoilla sekä ostopalveluun turvautumalla. Suunnitelma on varmasti hyvä, mutta hätälaastarin lisäksi on katsottava myös eteenpäin. Jo aiemmin on todettu, että Valkeakoskella on kaupungin väkilukuun suhteutettuna liian vähän hammashoidon henkilökuntaa. Uuden johtavan hammaslääkärin löytyminen vihdoin ja viimein on varmasti suuri helpotus. Rekrytointiprosessi on ollut pitkä ja kuluttava. Aika näyttää, riittävätkö uusi johtava hammaslääkäri ja hammashoitajan vakanssin muuttaminen hammashygienistiksi pitämään jonot kurissa. Varasuunnitelmia on kuitenkin hyvä jo miettiä. Muuten jonot alkavat jälleen hätälaastarin irtinyppäisyn jälkeen venyä uudestaan.