Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Nostalgiaa: Työt alkoivat lomakauden jälkeen

Lomakausi oli päättynyt ja työt päässeet jälleen täyteen vauhtiin Valkeakosken rakennustyömailla. Heinäkuun 1968 ajan työn äänet olivat poissa Vääränkoivun alueella, Roukontiellä, Roineenkadulla ja Valkeakosken kirkon uudisrakennuksella. Valkeakosken uuden kirkon rakennustyömaalla (kuva yllä) alkoi tapahtua lomatauon jälkeen. Kirkon kellari- ja väestönsuojaholvi sekä kirkkosalin lattia oli saatu valettu, ja seuraavaksi vuorossa olivat ensimmäisen kerroksen tilat. Kuvassa etualalla kohoaa kellotorni. Uusia perunoita oli syöty jo useita viikkoja, mutta moni murehti jo edessä olevan talven perunapulmia. Pitkän kuivuuden vuoksi tilanne oli lähes kriittinen, ellei sadetta vihdoin tulisi. Varhaisperunan sato jäi tavallista pienemmäksi ja myöhäisiä lajikkeita uhkasi sama kohtalo. Teekkarit tekevät railakkaita tempaisuja ja jopa ennätyksiä, kuten 50 vuotta sitten autonpyörän kuljettamisessa. Pyörittäminen aloitettiin Nokialta ja Valkeakosken ohi kuljettiin kolmostietä kohti Helsinkiä. Pyöritysvuorossa Martti Merilinna ja Seppo Rahikainen. Yhteensä 11 13-15 -vuotiasta tyttöä vietti kolme kaunista kesäpäivää Sääksmäen seurakunnan tyttöleirillä Pappilanniemessä. Tytöt yöpyivät paikalle pystytetyissä teltoissa. Kuvassa Markit Vesikko, Sirpa Naukkarinen ja Pirjo Mero kurkistavat oman telttansa oviaukosta.