Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Tiia ja Joonas sanoivat tahdon festivaaliyleisön edessä – "Ihan mielettömän upea fiilis"

Työväen Musiikkitapahtuman historian ensimmäisiä festarihäitä vietettiin lauantai-iltana. Hääparin tunnelmat olivat alun pienen jännityksen jälkeen hienot. –Ihan mielettömän upea fiilis, sanoo tuore aviovaimo Tiia Salonen , joka ei vielä aivan ole ehtinyt tottua uuteen sukunimeensä. Yleisössä sukulaiset, ystävät ja muut festivaalivieraat eivät pidätelleet hurrauksiaan vihitilaisuuden aikana. Etenkin tuoreen avioparin suudelma sai yleisöltä valtavat suosionosoitukset. Eturivissä vihkimistä seurasivat myös Tiian ja Joonaksen pojat Väinö ja Eino . –Näin pojat eturivissä ja yritin pidätellä itkua entistä kovemmin. Välillä se onnistui, välillä ei, Tiia kertoo. Juttu jatkuu kuvien alla. Kangasalla asuva pari halusi avioitua festivaaliyleisön edessä, koska heidän rakkaustarinansa alkoi Työväen Musiikkitapahtumassa vuonna 2013. Festivaalihääparin vihki Sääksmäen seurakunnan kirkkoherra Markku Antola . Vihkimisen jälkeen Juha Tapio esitti laulun tuoreelle avioparille, joka pyörähteli lavalla rakkauslaulun tahdissa. Hääparin ilta jatkui yksityisessä hääjuhlassa festivaalialueella. Työväen Musiikkitapahtuma järjesti juhlan hääparille ja 50 vieraalle. Hääpari sai muun muassa hääkimpun, kakun ja yön hotellissa. Hääkuvat otettiin Tervasaaren tehtaan kauniissa puistossa. Vihkimisen jälkeen pari pääsi ajelulle Valkeakosken keskustaan Juuso Waldenin keltaisella, koristellulla Land Roverilla. –Ihmiset kadulla hurrasivat, Tiia Salonen kertoo nauraen. Videolla vihkitilaisuuden koskettavia hetkiä.