Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Mielipide: Kerhomajaa pitää kehittää jääurheilun alueena

Kerhomajan alueelle suunnitellaan ja on laitettu vireille asemakaavamuutos, joka muuttaisi oleellisesti alueen peruskaavoitusta ja toiminnallista ideaa. Alue on aikoinaan todettu useissakin kaupungin toiminnoissa jääurheilun alueeksi, ja siksi sitä tulee kehittää nimenomaan jääurheilun näkökulmasta. Kaavaluonnos lähtee ajatuksesta, että alueelle tulisi palloiluhalli. Tiedossa on nykyisen palloiluhallin toiminnalliset ja rakenteelliset ongelmat, ja hallin omistajana kaupungin on siihenkin huutoon vastattava. Nyt kun urheilun kautta tuleva matkailu on saatu Valkeakoskella huomattavaan nousuun, mistä toki kunnia kuuluu hotelli Waltikan ja kaupungin hyvälle yhteistyölle, ei tähän toiminnan kehittämiseen tule laittaa kaavoituksen kautta rajoittavaa toimintaa. Valkeakoskella on jo vuosia puhuttu siitä, että Kerhomajan alue tarvitsee jäähallin tueksi myös harjoitushallin, koska jääaika ei riitä nykyiselle harrastajamäärälle. Urheilutapahtumien lisääntyminen tuo jatkossa ongelmia myös jääaikoihin ja niiden riittävyyteen. Kaavamuutoksessa tulee huomioida koko Kerhomajan viheralueen merkitys kaupungin keskustan tuntumassa olevana ulkoilualueena. Kaavoituksella ei saa ohjata rakentamisesta siten, että viheralueisiin tulisi huomattavia pienennyksiä. Kaavamuutoksessa tulee huomioida jääurheilun mahdollisuudet kehittyä alueella. Palloiluhallin toiminnallinen paikka tulee arvioida uudelleen