Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Jigicupin kärkikolmikko mahtui kolmen sentin sisään: "Kilpailumenestyksen kannalta ratkaisevaa oli kalojen yhteispituus"

Myrskyisä sääennuste toi tullessaan oman haasteensa Valkeakosken Kalaveikkojen järjestämään kilpailuun. – Vaikka 50 millin vesisadetta ei onneksi niskaan saatukaan, navakka pohjoistuuli vaikeutti kalastamista huomattavasti, kisojen järjestelyistä vastannut Ville Pohjankunnas raportoi. Edeltäneeltä viikolta Vanajaveden ottipaikoilta kuului huikeita kuha- ja ahvensaaliita. – Niiden pohjalta myös odotukset kisaan olivat korkealla, Pohjankunnas sanoi. Kilpailuun lähti 35 venettä. Kilpailun alku jo osoitti muuttuneiden säätilojen vieneen kalojen syöntihalukkuuden. – Kaloja ilmoitettiin tasaisen rauhallisesti. Kilpailun edetessä vähäinen kuhamäärä alkoi vaikuttaan selvältä. Hauki ja ahven hyvällä syönnillä Hauki ja ahven tuntuivat olevan kilpailualueella varsin hyvällä syönnillä. Kilpailuun mukaan hyväksyttiin kultakin venekunnalta kolme yli 25-senttistä ahventa, yksi yli 50-senttinen hauki sekä kaksi yli 42 senttiin yltänyttä kuhaa. – Kilpailumenestyksen kannalta ratkaisevaa oli kalojen yhteispituus, Ville Pohjankunnas muistutti. Jokainen venekunta sai ilmoittaa korkeintaan kolme ahventa. Siihen ylti 20 venekuntaa. Suurimmat ahvenet olivat yli 30 sentin kokoisia, ja Juha Mutasen venekunta sai 34 senttiä pitkän ahvenen. Vastaavasti hauki löytyi 24 venekunnan tuloskortista. Suurin ylös saatu hauki oli saanut raameihinsa mittaa 87 senttiä. – Kamppailun hauesta voitti venekunta Ruovedeltä, jonka kipparina toimii Miikka Kojola . Kuhankalastamisen vaikeutta kuvastaa, että vain 9 venettä sai mitan täyttäviä kuhia. Lauri Sipilän venekunta vastasi suurimmasta kuhasta, jonka pituus oli 69 senttiä. Taistelu kilpailun voitosta kävi tiukkana, erot olivat senttipeliä. Kilpailussa täyteen tuloskorttiin vaadittavat kalat sai ainoastaan viisi venekuntaa. Kilpailun voittajaksi yhteispituudella 255 senttiä kalastivat Team K.P Baits:n Ville Pohjankunnas, Juha Heininen ja Jussi Jokinen . Vain yhden sentin perään jäi Kalle Paavolan venekunta tuloksella 254 senttiä. Kolmanneksi kisassa tuli Lauri Sipilän venekunta 252 sentin yhteistuloksella. Koko kärkikolmikko mahtui kolmen sentin sisään. Seuraavan kerran jigicup kisataan Längelmävedellä 21.7. Säynäniemen Kalakunkussa.