Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Mielipide: Jatkakaamme kirkon kohtalon käsittelyä kasvotusten

Arvostan Matti Hurmetta kynänkäyttäjänä. Siksikin vastaan hänen tulkintoihinsa (VS 15.6.) kirkon purkupäätöstä koskevaan kirjoitukseeni. Hurme kirjoitti, että olisin esittänyt kirkon purkupäätöksen uudelleen käsittelyä. Näin ei ole. Kantani asiaan on ilmaistu Valkeakosken Sanomissa 8.6. Purkupäätös oli joillekin seurakuntalaisille menetys. On paikallaan lievittää sitä tunnetta. Asiasta puhuminen ja kirjoittaminen auttavat. Paikallislehti on osaltaan hoitanutkin asiaa jo hyvin (mm. 15.6.). Kirkkoherra Markku Antola viittasi samassa lehdessä muun muassa surutyöhön. Kaikki hienovaraiset tavat käsitellä surua ovat edelleen tarpeen. Hurmeen mielestä perusteluni purkamisen puolesta tuntuivat pahasti selittelyiltä. Eivät ne olleet. Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulilla oli useita samoja perusteluja kanssani, kun se hylkäsi valituksen purkupäätöksestä. Jos olisin esittänyt kirkon purkupäätöksen uudelleenkäsittelyä, perustellen samalla kantaani kirkon purkamisen puolesta, ei siinä olisi ollut järkeä. Tämä saattoi jäädä Matilta huomaamatta. Vuorovaikutuksen lisäämisen tarpeesta olemme Matin kanssa yhtä mieltä. Toivonkin voivani jatkaa kirkon kohtalon käsittelyä kasvotusten hänen kanssaan.