Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Mielipide: Sääntelyn purkutalkoot

Kaupunginhallitus käsittelee julkisen liikenteen järjestämistä tulevassa kokouksessaan (20.6). Esityksessä bussivuorot halutaan kilpailuttaa ELY-keskuksen kautta yhdelle toimijalle ja siten rajoittaa avointa kilpailua. Pelkona on bussivuorojen väheneminen ja hintojen nousu ilman viranomaisen puuttumista toimintaan. Esityksen perusteella kaupunki ei usko yrittäjien kykyyn järjestää mahdollisimman asiakaslähtöisiä palveluita. Työmatkustamista tuetaan jo Meitä työn vuoksi lähikuntiin matkustavia, eli ”pendelöiviä”, on huomattava joukko. Pelkästään Tampereelle työn vuoksi matkustaa noin 1 400 koskilaista. Osalle bussi toimii erinomaisena kulkuvälineenä työmatkalle, mutta suurin osa joutuisi odotusten ja vaihtojen vuoksi käyttämään pitkien työpäivien lisäksi useamman tunnin päivässä työmatkustamiseen. Työmatkustamista tuetaan jo verovähennysoikeudella. Vähennys määräytyy halvimman kulkuneuvon mukaan eli yleensä julkisen liikenteen taksojen perusteella. Tähän asti osalla reiteistä julkisen hintaa on vääristelty kuntien maksamalla lipputuella. Esimerkiksi Valkeakoski–Hämeenlinna-välillä verovähennysoikeus on ollut huomattavasti suurempi verrattuna Valkeakoski–Tampere-väliä kulkeviin. Valinnanvapaus ja avoin kilpailu parhaita keinoja OnniBus on jo osoittanut, että lipunhintoja alentamalla ja palveluun satsaamalla voi tehdä kannattavaa liikennöintiä ja samalla ravistella vanhoja toimijoita. VR huomasi ihmisten siirtyvän kiskoilta busseihin halpojen hintojen perässä. Tämän huomattuaan VR laski lippujen hintoja, panosti asiakkaiden viihtyvyyteen ja lisäsi nopeita yhteyksiä kaupunkien välille. Tämä kaikki syntyi kilpailun ansiosta. Valkeakosken kaupunki haluaa kontrolloida bussivuoroja ELY-keskuksen kautta siten, ettei valitun liikennöitsijän kanssa voisi kilpailla. Pahimmassa tapauksessa perinteiseltä paikalliselta toimijalta viedään toimintaedellytykset paikkakunnalla sekä riskeerataan lukuisia työpaikkoja kaupungissa. Valinnanvapaus sekä avoin kilpailu ovat parhaita keinoja lisätä palvelun laatua ja kustannustehokkuutta.