Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Mielipide: Mikä on kaupunki ilman kirkkoa?

Nyt ollaan isojen asioiden äärellä. Kyse ei ole siitä, uskooko tai miten uskoo tai onko kirkko omasta mielestä hieno. Kyse on siitä, onko Valkeakoskella enää jatkossa kirkkoa. Pieni siunauskappeli ei korvaa kaupungin pääkirkkoa. Se on aivan liian pieni taajama-alueen 18 000:lle asukkaalle vähänkin isompiin tilaisuuksiin. Sääksmäen ja Metsäkansan maaseutukirkot puolestaan ovat kaukana ja monen vaikeasti saavutettavissa. Valkeakosken kirkko ja maaseutukirkot täydentävät erilaisuudellaan toisiaan ja ovat kaikki säilyttämisen arvoisia. Seurakunnan yksi tärkeistä tehtävistä onkin kulttuuriperinnön vaaliminen. Ihailtava esimerkki tällaisesta kulttuurimaiseman varjelemisesta on Akaan Kylmäkoskelta, jossa taannoin kirkon purkamisen perusteiden etsimisen sijaan keskityttiin kirkon säilyttämiseen ja sen toiminnan ja käytön monipuolistamiseen. Kirkko on siellä nyt korjattu ja palvelee tyytyväisiä kuntalaisia. Meillä ei valitettavasti asian laita ole näin. Kirkon sulkemisen seurauksena esimerkiksi rippilapset ahdetaan nyt siunauskappeliin ja vain murto-osa voi olla läsnä läheisensä konfirmaatiossa! Kirkkomme seisoo teatraalisesti kaltereiden takana, turvallisuussyistä: onhan päätykolmion alimmasta osasta 49 vuoden aikana irronnut yksi 10 senttimetrin kokoinen laatta. Kirkon kunto on esitetty julkisuudessa huonoksi. Kirkon korjausta koskeva tarjouspyyntö on laadittu koskemaan kirkon välitöntä korjaamista, vaikka kirkossa ei ole havaittu akuuttia vikaa. Tarjouspyynnöllä on myös tavoiteltu sellaisia rakentamisen kriteereitä, joita tuskin harva lähes uusi asuinrakennuskaan täyttää. Korjauksiin on muun muassa sisällytetty ehjän kuparikaton uusiminen miljoonalla eurolla. Miksi!? Ihmisille on myös uskoteltu, että kirkko vajoaa. Kirkko on seissyt järeästi paalutettuna paikallaan jo 49 vuotta ja tekee niin tutkimusten mukaan ainakin seuraavat 100 vuotta. Konsulttifirmat ja muut asiantuntijatahot ovat yksimielisesti todenneet, että kirkko ei ole purkukuntoinen, eikä edes huonokuntoinen. Se on vain ikääntynyt normaalisti. Korjaukset on asiantuntijalausuntojen mukaan tehtävissä vaiheittain 10 vuoden aikana 1-2 miljoonalla eurolla korjaamalla pahimmat kunnossapidon laiminlyönnit. Tämä ei mitenkään vaaranna seurakunnan taloutta. On siksi ala-arvoista puhua 5 miljoonan pankkilainoista ja maalailla uhkakuvia 11 seurakunnan työntekijän irtisanomisesta! Valkeakosken kirkko on kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus ja tärkeä maamerkki. Kirkko toimii keskeisen sijaintinsa ansiosta kirkollisten toimitusten lisäksi loistavasti myös konserttien ja muiden isompien tapahtumien keskuksena, jos niin halutaan. Kirkolla on mittaamaton arvo myös kaupunkimme imagon ja kulttuuriperinnön kannalta. Kirkollisveron maksajat ja valkeakoskelaiset ansaitsevat kirkkonsa. Ja upea kirkko arvoisensa kohtelun! Adressi Valkeakosken kirkon puolesta on avoinna osoitteessa https://www.adressit.com/valkeakosken_kirkon_puolesta. Vetoomuksen oman kirkon säilyttämisen puolesta voi allekirjoittaa kaupunginkirjaston 2. kerroksessa ja nyt myös Koskikaran apteekissa. "On ala-arvoista puhua 5 miljoonan pankkilainoista ja maalailla uhkakuvia 11 seurakunnan työntekijän irtisanomisesta!"