Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Kevätluontoa parhaimmillaan: Kyyhkyjen kuhertelua, käen kukuntaa ja kesän merkkejä

Toukokuun toinen viikko teki jo lähes kesän. Viileistä öistä huolimatta päivisin on ollut kesäisen lämmintä. Tämä, jos mikä on luontoretkien parasta aikaa. Joka puolella luonto valmistautuu kesään, maalla ja vesillä. Kaiken lisäksi luonto on niin monipuolinen, että jokaiselle löytyy varmasti mielenkiinnon kohteita. Se ei vaadi muuta kuin halua, innostusta sekä viitseliäisyyttä lähteä maastoon. Parhaiten pääsee luonnon elämään tutustumaan polkupyörällä sopivia lenkkejä pyöräillen. Nykyisin on varsin helppo suunnitella erilaisia kohteita kiertäviä reittejä, joilla voi matkalla pysähtyä katselemaan luonnon tapahtumia. Samalla voi nauttia mukanaan kuljettamiaan eväitä. Pyöräilin tuttua reittiä Kaapelinkulmalta Sudenkuopantielle, josta jatkoin Pälkäneentien ja Lukonmäentien kautta Kairantietä sekä ajoin takaisin Kaapelinkulmalle. Heti alun metsätaipaleella vastaan tuli yllättäen metsäautotiellä ruokaileva kyyhkylintu. Yllätys sikäli, että laji ei ollut sepel- eikä uuttukyyhky, vaan tuiki tavallinen kesykyyhky. Kaiken lisäksi kyseessä oli nuori lintu, jonka päälaella näkyi vielä poikasajan keltaista höyhenuntuvaa. Mikä lienee tuon pulunuorukaisen tänne metsään, kauaksi lajin normaalista elinympäristöstä saanut eksymään? Sinne se kuitenkin jäi männyn oksalle pohtimaan, mitä seuraavaksi tekisi ja minne siitä suunnistaisi. Tien varressa pörräsi monenlaisia hyönteisiä. Pyörän edestä lähti lentoon tanhukärpäsiä, kangasperhosia ja kimalaisia. Pysähtyessäni kiikaroimaan korkealla kuusessa ruokailevia pikkukäpylintuja ja niiden lähtiessä jatkamaan taivaltaan, seurasin hetken lähellä kiertelevää mantukimalaista. Kimalainen lensi varsin vaivalloisesti pieniä matkoja, kävellen karikkeessa ja etsien ilmeisesti pesäpaikaksi sopivaa onkaloa tienvarresta. Tuohon vaivalloiseen lentoon selvisi syykin, kun huomasin kimalaisella melkoisen määrän punkkeja selässä ja kyljillä. Tai oikeastaan nuo kimalaisen mukanaan kuljettamat punkit olivat vasta punkkien nuoruusasteita. Ne kulkeutuvat kimalaiskuningattaren mukana pesään, jonka kuningatar sopivan kolon löydettyään perustaa. Muodonvaihdoksen jälkeen nämä punkit käyttävät ravinnokseen kimalaispesän siitepölyrippusia sekä erilaisia roskia. Näin ollen muuta vaivaa noista syöpäläisistä on ainoastaan silloin, kun ne matkaavat keväällä kimalaisen mukana. Lähellä Leppälää jäin kiikaroimaan tienvarren koivun oksalla kuhertelevaa sepelkyyhkyparia. Ei mikään ihme, että kyyhkyjä pidetään rauhan ja rakkauden lintuina, sillä sen verran tiiviisti tämä pariskunta toisiaan suki ja helli nokillaan. Toponmäessä lauloi tiltaltti ja kaukana jossain etelän suunnassa kukkui käki. Matkatessani jo Lukonmäentietä olin kuullut vielä kaksi muuta tiltalttia. Käki vain jatkoi kukkumistaan. Nyt jo pystyi hahmottamaan kohteen, missä tuo lintu tulevien elinvuosien määrää kukkui. Siellä se lähellä Hietasen aluetta Viranmaan ja Ritvalan kylien rajamailla helkytteli. Mikäli tuo vanhan kansan tieto käen ensimmäisen kukunnan määrästä paikkansa pitää, niin ilmeisesti useampikin, joka noita vuosia laskee, tulee elämään varsin vanhaksi. Röökinänvuoren mäen alla olevassa notkelmassa yksinäinen rupikonna oli jämähtänyt keskelle tietä paikalleen. Ilmeisesti se oli matkalla jossain pellon laiteella olevaan kutupaikkaan. Nostin kömpelyksen tienvarren ojan pellon puolelle ja siitä otus lähti loikkimaan eteenpäin. Se ilmeisesti pystyi päättelemään vanhasta muistista suunnan, missä oli matkan pää ja karkelot käynnissä. Mäen päällä lauloi kirjosieppo ja lensi välillä koivupökkelön kyljessä olevalle kololle. Ilmeisesti se harjoitteli etukäteen parasta tapaa, jolla esitellä paikalle myöhemmin sattuvalle naaraalle hyvää pesäkoloa. Tienvarren ojassa pulahteli sammakoita ja tullessani kohdalle sammakot sukelsivat ojan pohjakasvillisuuteen piiloon. Pysähdyin hetkeksi odottamaan, josko joku piiloutujista nousisi pintaan. Odotus tuntui turhalta. Samalla kuitenkin vedessä näkyi liikettä ja kasvillisuudesta ilmaantui vesilisko näkyville. Siis sehän ei ole lisko ollenkaan, vaikka on hyvinkin liskon oloinen. Nykyisin se on nimeltään manteri ja kuten huomataan, nimi johtaa juurikin sen oikeisiin sukujuuriin salamantereihin. Näitä mantereita löytää huhti-toukokuussa lammikoista, jotka eivät kesäaikana jää kuivilleen. Matkalla Kairantien osuudella tapasin vielä toisenkin manterilammikon. Suureksi osaksi loppumatka meni kuitenkin perhosten merkeissä. Silmiini osui kangasperhosia, suruvaippoja, neito-, herukka- ja sitruunaperhosia sekä vielä yksi myöhäinen koivutyttöperhonen. Käki oli lopettanut, lienee sekin lopulta väsynyt jatkuvaan kukkumiseen.