Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kirkkoherra Mauri Poiksalon poika muistelee isäänsä: "Sinä autoit niitä, jotka pyysivät sinulta apua"

"Tässä sitä nyt ollaan. Arkun äärellä. Hetki on koittanut. Nyt se on tullut.  "Kyllä on askel lyhyt, Panu ," sanoit, kun jouluna näimme. Talutin sinua autolle, olit menossa takaisin sairaalaan. Sait sieltä neljä tuntia lomaa. Sanoit lääkärille, että sydämesi ei kestä jos et voi nähdä perhettä, lapsia ja lastenlapsia jouluna. Juhakin odottaa, että pappa tulee kylään. Pieni poika taisi jouluna odottaa paljon muutakin: joulupukkia ja joululahjoja. Mutta pappa tuli, ja mamma, molemmilta puolilta. Ja olimme yhdessä jouluaattona. Neljä tuntia ja vähän päälle. Ja joulupukkikin kävi.   Tiedätkös, mikä tämä on tässä kädessäni? Niin. Se on heinä. Se on aivan erityinen heinä. Täältä Sääksmäeltä. Se on ollut meillä kotona kymmenen vuotta. Siitä saakka, kun vihit meidät tässä samassa kirkossa heinäkuussa 2007. Silloin ei ollut askel lyhyt, ei sinulla eikä minulla. Tänään se on vähän lyhyt minulla. Mutta ei sinulla. Sillä sinulla on nyt kaikki hyvin. Työ on tehty, perille päästy. Eikä ole enää kipua eikä vaivaa. Sillä kaikki entinen on mennyt. Nyt sinä varmaan tiedät, miksi minulla on tämä heinä. Ruoho. Heinä. "Niin ovat ihmisen elinpäivät kuin heinä. Tuuli käy hänen ylitseen, eikä häntä enää ole. Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesti." Niin sinä opetit meille. Ja väkevästi opetitkin. Muistan kerran, kun olin aika pieni, suunnilleen kahdentoista ikäinen. Oltiin automatkalla ja juteltiin niitä näitä. Minä koitin sovittaa mielessäni yhteen erilaisia maailmankatsomuksia. Yritin ehdottaa sinulle, että ehkä kuoleman jälkeen meille kaikille käy niin, kuin kukin meistä uskoo. Silloin sinä opetit minua. Sanoit minulle, että Panu, mietipäs vähän, mihin tuo ajatus johtaa. Jos kerran jokainen voi uskoa mihin tahtoo, niin silloinhan sinä voit – näin sinä sanoit – uskoa vaikka lasilliseen piimää. Että se piimälasillinen tekee sinut autuaaksi. Millainen luottamus sinulla voisi olla sellaiseen uskoon? Yhteen asiaan sinulla voi olla luottamus, sanoit. Se on Jeesuksen Kristuksen armo. Se riittää. Armo. Ansioton rakkaus. Anteeksiantamus. Se on ehkä vähän hakusessa tänään. Sinä opetit sitä, sinä tarvitsit sitä. Kun me muutimme Salonkadulle ja minä olin kahdeksanvuotias, meillä kävi ehdonalaisvankeja. Olit ehdonalaisvalvoja. Heitä kävi joskus tosi myöhään, mutta sinä et koskaan ajanut heitä pois, vaan istuit siellä ulkona portailla ja puhuit heidän kanssaan. Sitten tulit sisälle ja hait jääkaapista ruisleipää ja puolikkaan paketin makkaraa ja annoit mukaan. Näin sinä opetit minulle, ettei lähimmäistä pidä pelätä, vaan hänelle pitää antaa makkaraa. Minäkin opin avaamaan eteisen ikkunan kun laitapuolen kulkijat soittivat ovikelloa ja sanomaan, että "isi ei oo kotona, mutta haluakko sää makkaraa?" Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, kuinka puhdasoppiset kysyivät, miten Jeesus voi istua aterialla noinkin kelvottomien ihmisten kanssa? Jeesus sanoi, että siksi, että he ovat niitä, jotka minua tarvitsevat. Ja jatkoi: "laupeutta minä haluan, enkä uhria, sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä". Sinä kyllä autoit niitä, jotka pyysivät sinulta apua. Kaikki eivät nähneet sinua niin. Yksi ystäväni kertoi kerran tavanneensa jonkun koskilaisen, joka tiesi sinut. "Ai Poiksalo, joo, se on se leipäpappi." Minä olin niistä sanoista vihainen. Koska olit sinä sitten mitä tahansa, niin ainakaan leipäpappi sinä et ollut. Vaan ihminen. Epätäydellinen. Yhtä lailla armoa tarvitseva, kuin armoa antava. Filosofi. Ajattelija. Jazzpianisti. Monimutkainen ja joskus tosi hankala ihminen. Mutta kristitty sinä olit aina. Ja toivoit jokaiselle hyvää. Niillekin, joiden kanssa oli huonot välit. Vaikka kärsit, jos sinua moitittiin.   Nyt on tuuli käynyt sinun ylitsesi. Tuuli on käynyt, heinä on kuiva. Mutta sinun asuinsijasi kyllä muistaa sinut. Tämä heinä on säilynyt meillä kymmenen vuotta. Pidempään säilyy muisto sinusta niiden sydämissä, jotka tunsivat sinut. Ja minä toivon, että se muisto sisältää niitä, asioita, mitä sinä eniten halusit. Rakkautta. Iloa. Laupeutta ja armon hyvyyttä. Jää hyvästi, isäni. Sinä olit minun isäni, minä sinun esikoispoikasi. Yhdessä me opettelimme elämään yhdessä. Nyt me opettelemme elämään ilman sinua. Kunnes jälleen tavataan." Valkeakosken seurakunnan kirkkoherra Mauri Poiksalon muistoa kunnioittaen poikasi Panu