Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Pääkirjoitus: Tulen kanssa pitää nyt olla todella varovainen

Kauniit aurinkoiset päivät lämmittävät ihmistä sisältä ja ulkoa, mutta pitkään jatkuneen aurinkoisen sään mukana kulkee keväällä aina vaarallinen kaveri. Maa on hyvin kuivaa ja syttyy herkästi tuleen. Pelkästään helatorstain aikana pelastuslaitokset ympäri Suomen sammuttivat ainakin viittätoista maastopaloa. Myös sitä seuraavana päivänä maastopalojen määrä nousi pitkälle toiselle kymmenelle. Maastopalon vaara on siis ilmeinen. Pelastuslaitos muistuttaa, että jokaisen on oltava huolellinen ja varovainen tulipalon vaaran ja vahingon välttämiseksi. Jokaisen on myös mahdollisuuksien mukaan valvottava, että avotulen yhteydessä noudatetaan tulipalon ehkäisemiseksi annettuja säännöksiä ja määräyksiä. Avotulen paikka on valittava siten, ettei siitä aiheudu palon leviämisvaaraa joko maastoon tai rakennukseen. Erityisen kuivat olosuhteet ja tuuli aiheuttavat tulen leviämisriskiä. Tulesta on aina vastuussa avotulen sytyttäjä. Nuotiota ei saa sytyttää ollenkaan, jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että metsäpalon, ruohikkopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen. Pirkanmaalle ei vielä perjantaina annettu virallista metsäpalovaroitusta. Jos sellainen olisi voimassa, avotulen teko olisi kokonaan kielletty. Maa on kuitenkin erittäin kuivaa, ja kova tuuli lisää tulen leviämisriskiä. Avotulen kanssa vaaditaan nyt aivan erityistä tarkkuutta.