Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Mielipide: Lennokkuutta ainaisen piruilun sijaan

Kolumnisti Vallin ja päätoimittaja Tuohiniemen aatokset VS:ssa 25.4. antavat aiheen pariin kommenttiin. Kyse on Akaan ja edeltäjiensä historian dokumentoinnista. Valli arvelee, että aikaperspektiivi historian kirjoittamiselle on ehkä liian lyhyt. Akaan historian kolmas osa ulottuu vuoteen 1976. 42 vuotta on jo vallan hyvä aikajana. Ei kai nyt tarvitse odottaa, että kaikki totuudet ja totuudentorvet olisi painettu graniittiin muistomerkkeinä kuvattavaksi. Paljon on jäänyt kertomatta, toteaa Valli. Niin käy aina. Vaikka sitten puhuisi suunsa puhtaaksi. Kysymys on näkökulmista. Edelleen Valli arvioi, että Akaan synty olisi tässä pontimena. Toki niinkin voi ajatella. Toisaalta: Akaa on ollut olemassa yli 10 vuotta eli vain neljänneksen tuosta jaksosta. Toijalassa, Viialassa ja Kylmäkoskella on vuosina 1976-2006 eli 30 vuoden aikana tapahtunut paljon esimerkiksi teollisessa ja muussa elinkeinoelämän murroksessa, poliittisessa elämässä tai vaikka kulttuurin ja urheilun saralla. Hunajaisia herkkuhetkiä dokumentoitavaksi. En osaa kommentoida Vallin väitteitä siitä, että 3. osa olisi jotenkin kehno. Sen aistin, että Suvanto on Suvanto, olipa sitten tyyntä tai myrskyä. Päätoimittaja Tuohiniemi pohtii lennokkaita avauksia. Teema liittyy Kummolan ja kumppaneiden kuntaliitospuheisiin. Yksi vaihtoehto tietenkin olisi koko maakunnan kattava kunta, nimellä ei olisi väliä. Parikymmentä vuotta sitten ennustelin, että 2020-luvulla Pirkanmaalla olisi kuusi kuntaa. Arvelisin, että tässä olisi edelleen realistista pohdintaa. Tosi on, että kunnat eivät tähän aivan heti ja vapaaehtoisesti lähtisi. Päätoimittaja Tuohiniemi toteaa, että ”on hyvä, että tehdään lennokkaitakin avauksia. Poliittinen järjestelmä kyllä seuloo elinkelpoiset ideat.” Lennokkaista avauksista ja uudenlaisesta ajattelusta olen samaa mieltä. Poliittinen järjestelmän seula on kuitenkin valikoiva: seulomisen sijasta järjestelmä voi myös tappaa hyvät ideat. Eihän siihen tarvita kuin väärä aloitteentekijä. Asiasta en mitään tiedä, mutta vastustan.