Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Ei urheilujuhlaan aina paljon tarvita – yksi lippu, kaksi rumpua ja kovaa hakkaavat kämmenet riittävät pitkälle

Mikko Peltoniemi vaikuttaa hieman epäileväiseltä istuessaan Iittala-hallin katsomossa rumpunsa kanssa. Akaalainen Leijona Futsal ja jyväskyläläinen Kampuksen Dynamo saapuvat kentälle. Miesten futsal-liigan toisen loppuottelun alkuun on vielä muutama minuutti, mutta Peltoniemellä illan rummutuskuviot ovat vielä hakusessa. Hän on rumpunsa kanssa ensimmäistä kertaa katsomassa futsalia. Ilman sitä pelejä on kylläkin nähty. Rummutuskokemusta kyllä löytyy, mutta toisesta lajista eli lentopallosta. Peltoniemi on käynyt kolmen vuoden ajan katsomassa kaikki Akaa-Volleyn kotipelit ja tukun vieraspeliä siihen päälle. –Akaa-Volleyn peleissä meitä on muutama rummunlyöjä. Meillä on tietyt hommat, mitä soitetaan. Tänne en ole miettinyt mitään, täytyy mennä fiiliksellä. Leijona joutuu pelaamaan finaalisarjan kotiottelunsa evakossa Iittalassa, sillä oma kotiluola Toijalan monitoimitalo ei sovellu ottelujen televisiointiin. Yhdessä asiassa se on Leijonan onni. –Monari on turhan ahdas, mutta täällä on paremmin tilaa. Ja juuri tila sai Peltoniemen ottamaan rumpunsa mukaan katsomoon ensimmäistä kertaa. Dynamon kannattajat nostavat villin metelin, kun joukkueen pelaajia esitellään. –Toivottavasti meillä on huutosakki hereillä, että saadaan pistettyä kampoihin, Peltoniemi rypistää otsaansa. Juuri ennen avausvihellystä rumpali saa yhden vastauksen siihen, millaista rytmiä katsomossa voisi lyödä. Kaiuttimet pukkaavat ilmoille klassisen We Will Rock You -rykäisyn, ja Peltoniemi ottaa rytmistä kiinni. Peli on käynnissä. Erittäin hyvä tuomari Tuomo Smått ei hätkähdä, vaikka vierasjoukkue siirtyy johtoon. –Totta kai me noustaan tästä ja lauantaina otetaan voitto Jyväskylässä, Smått lupaa sinivalkoinen Leijona-huivi kaulansa ympärillä. Tosin sitä ei tarvita merkiksi, sillä eleistä ja ilmeistä näkee, että mies on intohimoinen Leijona-fani. –Puhalla, Smått karjuu tuomarille ja seuraavalla sekunnilla pomppaa ylös heiluttamaan kaulahuiviaan päänsä päällä, koska Leijona on iskenyt tasoituksen. –Hyvä, ettei tuomari puhaltanut Dynamon rikettä, vaan katsoi hyödyn. Erittäin hyvä tuomari. Småttia ei haittaa, vaikka Leijona pelaa seurahistoriansa ensimmäistä finaalisarjaa Iittalassa kotikentän sijaan. –Ihmiset sen tunnelman tuovat, ei paikka, hän sanoo ja vaihtaa salamana aihetta: –Kortti! Kortti! Kortti! Muu yleisö yhtyy Småttin vaatimukseen siitä, että Dynamon pelaajaa pitäisi rankaista keltaisella kortilla. Nyt on hyvä hetki listata, miten Leijona-fanit piiskaavat pelaajia parempaan suoritukseen. Tuolla on Peltoniemen rumpu. Sitten katsomossa on toinenkin rumpu ja yksi iso lippu. Muuten väriä tunnustetaan sinivalkoisilla kaulahuiveilla, ja ääntä lähtee, kun kämmeniä hakataan yhteen. Kyllähän noillakin aineksilla tunnelman saa aikaiseksi. –Pidä sää tahtia, minä tulen mukaan, Niko Laajoki sanoo Peltoniemelle. Toinen jakso alkaa, ja illan ainoat rummunlyöjät yhdistävät voimansa. Akseli Sormusen lippu ei heilu, koska Dynamo painaa päälle ja hakee maalia. –Oi voi voi, Peltoniemi sanoo ja irvistää kuin kivusta, kun Dynamo tulee tasoihin. Sen jälkeen Peltoniemen ja Laajoen lyöntitahti tiivistyy. Leijona ottaa aikalisän, ja kuuluttaja houkuttelee kotiyleisöstä ääntä. –Leijona! Leijona! Leijona! Smått saa taas kerran muut mukaansa huutoon. Tilanne on yhä tasan, ja viisi sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua Leijona saa vapaapotkun hyvästä paikasta. Kahdesta rummusta lähtee yllättävän kova ääni, kun sitä säestävät yhteen läiskähtävät kädet. Illan draama päättyy siihen, että Dynamo vie voiton jatkoajan jälkeen. Peltoniemen rumpu on vaiennut, ja mies on yhä hieman epäileväinen. –Vähän oli yleisöllä hakusessa se, milloin käsiä pitäisi hakata yhteen. Onneksi salissa oli kokenut tahdittaja. Kenties Peltoniemen opetustyö tuottaa vielä tulosta. 1. jakso: Tarkkaa peliä. Dynamo iski avausmaalin, mutta Leijona ei häkeltynyt, vaan pääsi tauolle 2–1-johdossa. 2. jakso: Dynamo teki jakson ainoa maalin ja tasoitti pelin. Jatkoaika: Dynamo meni kahden maalin johtoon, mutta Leijona kavensi 3–4:ään reilu minuutti ennen loppua. Leijona sai rangaistuspotkun 13 sekuntia ennen loppua, mutta Mika Jussila epäonnistui. Dynamo voitti 4–3. Entä nyt: Dynamo johtaa sarjaa voitoin 2–0. Seuraava kohtaaminen 28.4. Jyväskylässä. Mestaruuteen tarvitaan kolme voittoa.