Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Näytösajot: "Liikkuva museo" esittelee vanhoja TT-kilpapyöriä ja takavuosien tähtikuskeja

Suomen Veteraanikilpamoottoripyöräkerho SVKMK järjestää yhteistyössä Pälkäneen kulttuuritoimen kanssa vanhojen TT-kilpapyörien valtakunnalliset näytösajot. Tapahtuma on sunnuntaina 6. toukokuuta Kankaanmaan teollisuusalueella sijaitsevalla noin 1,4 kilometriä pitkällä ja tilaisuutta varten suljetulla katuradalla. Näytösajo ei ole kilpailu, vaan pikemminkin "liikkuva museo", joka ilmentää vanhojen TT-ajojen kalustoa, kulttuuria ja ilmapiiriä sekä esittelee myös vanhoja 1960-luvun tähtikuljettajia. Mukaan on lupautunut muun muassa Jouko "Jocke" Ryhänen , joka on yksi kansainvälisesti parhaiten menestyneistä suomalaisista ajajista 1960-luvulla. Lisäksi mukana on Matti Salonen , jolla on eniten voittoja, kaikkiaan kuusi, Pyynikin ajoista. Mukana on kaikkiaan noin sata vanhaa kilpapyörää ja kuljettajaa. Lisäksi luvassa on wanhojen museoikäisten katupyörien paraati tapahtuman aluksi. Tapahtuma on ilmainen, mutta ohjatusta pysäköinnistä peritään maksu. Tapahtuman varikko sijaitsee Jaakko Pohjola Oy:n pihassa, Kankaanmaantie 14. Varikko aukeaa yleisölle kello 10. Avoin ohjaajakokous pidetään varikolla kello 11 ja kilpailu alkaa kello 12. Varikolla voi tutustua myös kalustoon ja kuljettajiin.