Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Leijona Futsal aloitti välierät vahvasti – finaalipelit yhden voiton päässä

Futsal-Liigan välierät käynnistyivät viikonloppuna. Runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut Leijona Futsal oli tiukan paikan edessä, kun sarjakakkonen Sievi isännöi akaalaisia kahdesti Pohjois-Pohjanmaalla. Hurjan taistelun jälkeen Leijona Futsal onnistui nappaamaan vierasvoiton molempina päivinä. Lauantaina Sievi kaatui lukemin 0–1 (0–0) ja sunnuntaina 3–5 (3–3). Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa, ja sitä kolmatta Leijona Futsal jahtaa ensi viikonloppuna kotihallissaan. Lauantain ottelun suurin sankarin löytyi Leijona Futsalin maalinsuulta. Futsalissa nollapeli on harvinaista herkkua, mutta nyt Tuomas Kallioinen oli ohittamaton, vaikka Sievi olikin läpi ottelun kenttätapahtumissa hallitsevampi osapuoli. Kotijoukkue kieltämättä rakensi myös enemmän hyviä maalipaikkoja. Tolpatkin välillä kolisivat, mutta vielä tärkeämmässä roolissa oli sitkeästi ja uhrautuvaisesti puolustanut Leijona-puolustus, sekä aivan maagisen ottelun torjunut Kallioinen. Myös Leijona Futsal piti vuorollaan palloa, ja rakensi ihan riittävästi maalipaikkoja pelin ratkaisemiseen jo aikaisemmassakin vaiheessa. Molempien tarkka peli aiheutti sen, että maalirikkaista peleistään tunnetut joukkueet joutuivat vääntämään aina viimeiselle minuutille asti, ennen kuin pallo saatiin häkkiin. Leijonien Jovan Stankovic näytti, miksi häntä sanotaan liigan parhaaksi syötönkatkojaksi. Jälleen yksi näyttävä katko, ja vastahyökkäyksestä syöttö Dusan Milojevicille , joka käytti omaa patenttiharhautustaan. Siirto keskelle ja pallo vasurilla maaliin ajassa 39.24.  Sievi ei myöhäisestä johtomaalista enää toipunut, joten Leijona Futsal pääsi sunnuntain otteluun voitto takataskussaan. Viikonlopun toinen peli alkoi akaalaisittain upeasti. Vain viiden minuutin pelin jälkeen Petri Grönholm oli jo iskenyt kaksi osumaa. Vähitellen Sievi otti pelin haltuunsa, ja lopulta jakson loppupuolella se onnistui maalinteossa. Viiteen minuuttiin mahtui todellinen kotijoukkueen hurmos, kun siltä tuntui onnistuvan kaikki. Kolmen maalin myötä Sievi nappasi viikonlopun ensimmäisen johtoasemansa. Tämä herätti Leijona Futsalin taisteluun. Grönholm sinetöi hattutemppunsa vielä ennen taukovihellystä, ja näin toiselle jaksolle siirryttiin lukemissa 3–3.  Leijona Futsal muutti loppua kohden hiukan taktiikkaansa, ja tuli aggressiivisemmin päälle. Tämä tuotti hyviä maalipaikkoja ja lopulta kymmenisen minuuttia ennen loppua Tatu Ahonen vei vieraat 3–4 -johtoasemaan. Viimeisen kymmenen minuutin aikana Sievi yritti saada kiriä aikaiseksi, mutta uhrautuva ja taktisesti viisas Leijona Futsal ei antanut kotijoukkueen nousta enää mukaan peliin. Petri Grönholm tyylitteli neljännen maalinsa Dusan Milojevicin napatessa kolmannen syöttöpisteen. Lopusta piti huolen puolustuspeli, ja näin myös viikonlopun toinen otteluvoitto matkasi Akaaseen. Kaksi otteluvoittoa on hyvä alku kohti mahdollista finaalipaikkaa. Toisaalta ne ovat laiha lohtu, ellei kolmatta ja ratkaisevaa voittoa pystytä ottamaan. Viimeisenä kolmena keväänä mestaruutta juhlinut Sievi jos joku tietää, miten ottelusarjoja käännetään tällaisistakin tilanteista. Tulevana viikonloppuna Leijona Futsalilla on upea mahdollisuus katkaista sarja ja edetä loppuotteluihin. Lauantain kolmas välierä käynnistyy Toijalan monitoimihallissa kello 14. Jos Sievi onnistuu pelin voittamaan, sarja jatkuu samassa paikassa heti sunnuntaina samaan kellonaikaan.