Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Pääkirjoitus: Kesätyöpaikka on tärkeä askel työelämään

Kesätyötä hakevan nuoren kannalta tämä kevät ja kesä näyttävät Valkeakoskella hyvältä. Monella yrityksellä menee paremmin kuin vuosiin, mikä ennustaa hyvää myös kesätöiden tarjonnan suhteen. Osa yrityksistä on jo valinnut kesätyöntekijät tälle vuodelle, mutta avoimia paikkoja on edelleen. Osassa haku on vasta alkamassa. Valkeakoskella suuria kesätyöllistäjiä ovat perinteisesti olleet kaupunki, seurakunta ja isot teollisuusyritykset. Tarjolla on hyvin erilaisia tehtäviä. Joihinkin on työn vaativuuden ja työaikojen vuoksi edellytetty täysi-ikäisyyttä. Tämä rajaa tietenkin osan nuorista heti ulkopuolelle. Mukavan paljon on alueella tarjolla kesätyötä myös alaikäisille. Valkeakosken kaupunki pystyy tarjoamaan 150 kesätyöpaikkaa, ja ne on tarkoitettu yli 16-vuotiaille. Ilahduttavaa on myös se, että kaupungin kesätyöpaikat ovat menossa ensisijaisesti nuorille, jotka eivät ole aiemmin olleet työsuhteessa kaupunkiin. Kesätöiden suhteen perinteinen ongelma on ollut se, että nuorella hakijalla ei ole voinut olla juurikaan aiempaa työkokemusta. Ja kuitenkin kokemus on valttia silloin, kun haetaan uutta työpaikkaa. Kaupungin linjaus auttaa nuoria pääsemään työelämän alkuun juuri sieltä, mistä niin moni meistä on aloittanut: kesätyöstä. Se on väylä, jolla saattaa olla ennalta arvaamattomat seuraukset. Moni on löytänyt elämäntyönsä avaamalla ensimmäistä kertaa kesätyöpaikkansa oven.