Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Ensikertalainen Pirkan hiihdossa miesten kakkonen: "Ihan maksimisaavutus"

Miesten perinteisellä Pirkan hiihdon 90 kilometrillä Valkeakosken Hakan ensikertalainen  Kimmo Lajunen , 28, sivakoi toiseksi ajallaan 4.43,23. –Matka meni onnistuneesti, vaikka en ole tavoitteellisesti ja aktiivisesti harjoitellut enää viime vuosina, Lajunen sanoo. Hän on hiihtänyt joitakin kansallisia kisoja omaksi ilokseen. –Tykkään ulkoilla paljon, mutta en enää kilpaile tosissani. Pirkan tulos oli minulle ihan maksimisaavutus. Voittoon asti hiihtäneistä edellinen hakalainen on Markus Sinijärvi pari vuotta sitten. Pirkan kovanaamoihin kuului aikoinaan myös Ville Niemelä . Pääsi alle viiden tunnin Pirkan nopein mies perinteisellä oli Jämin Jänteen ampumahiihtäjänä tunnettu  Mikko Loukkaanhuhta vajaat neljä minuuttia hakalaista kiiruumpana. Kolmanneksi tullut Noormarkun Nopsan Tapani Hietaoja j äi puolestaan vajaat neljä minuuttia Lajusesta. –Sukset toimivat, baanat olivat hienot, ja kelikin suosi meitä, vaikka aamusella oli vielä 18 astetta pakkasta. Kun nousimme harjuille, oli leudompaa, ja kun laskimme soille, pakkanen tuntui selkeästi kireämmältä. Parin ensimmäisen tunnin jälkeen alkoi aurinko lämmittää. Lajunen ei tohtinut asetella tavoitella Pirkan ykköseksi. –Tiesin, että mukana on paljon ikämiehiä, jotka eivät ole nimekkäitä, mutta he menevät silti todella kovaa. –Ajattelin, että voisin yltää alle viiden tunnin ja sillä ehkä kymmenen parhaan joukkoon. No, lähtölistaa katsellessani mietin, että teoriassa olisi mahdollista hiihtää kolmen joukkoon, Lajunen naurahtaa. Loput 20 kilometriä raakaa Kimmo Lajunen on hiihtänyt aiemmin SM-kisojen viisikymppisiä, mutta ei koskaan aiemmin Pirkan mittaisia kilpailuja. –En valmistautunut mitenkään erikoisesti. Parilla pitkällä ja reippaalla lenkillä kokeilin kestävyyttäni edellisenä viikonloppuna ja koitin tankata sopivasti. Viimeiset 20 kilometriä olivat aika raakoja. –En tiennyt, miten porukkaa tulee takana. Paikat alkoivat krampata, ja väsymys hiipi pääkoppaan. Vauhtia ei pystynyt enää lisäämään. Olo tuntui rikkonaiselta, mutta maalissa oli voittajafiilis sijoituksesta riippumatta. Oma yritys valmentaa ja testaa Lajunen opiskeli Jyväskylässä liikuntatieteen maisteriksi, valmistui viime keväänä ja perusti oman yrityksen, Valmennus- ja testauskeskuksen Tampereen Kauppiin. Keskuksessa on täysverinen testauslaboratorio, jossa voidaan testata niin huippu-urheilijoita, aktiiveja kuntoilijoita kuin tavallisia kaduntallaajia. –Keskus tarjoaa myös personal trainer -palveluja. Kestävyysvalmennuksessa voimme laatia harjoitusohjelmia, jotka tähtäävät esimerkiksi pitkään ja vaativaan massatapahtumaan. Viimeisen opiskeluvuotensa aikana Kimmo Lajunen toimi Hakan valmennuksen päällikkönä. –Lähinnä kiersin kisoja joukkueenjohtajan roolissa. Oman yrityksen perustamisen jälkeen jäin Hakan valmennusvaliokuntaan, joka pohtii esimerkiksi harjoitusleirejä, viestikisojen kokoonpanoja ja suunnittelee seuraavaa hiihtokautta. Classics-sarja kiehtoo Hakan aikuishiihto on nyt alamaissa, mutta nuoret menestyivät loistavasti Hopeasompa-finaaleissa. –Aaltoliike seurassa on ihan luonnollista. Siinä 1990-luvun paikkeilla syntyneitä meitä oli tosi paljon, kunnes osa siirtyi työelämään, lopetti tai vaihtoi seuraa, Lajunen ymmärtää. –Nyt on kiva seurata Hopeasomman mitalisteja ja hiihtoja laajalla tasolla. Kimmo Lajunen aikoo hiihtää edelleen. –Pyrin liikkumaan monipuolisesti, paljon hiihtoa ja lisäksi juoksua, pyöräilyä, kuntosalia ja kiipeilyä. Tykkään haastaa itseäni hiukan uusilla aktiviteeteilla. Lajusen mieltä kutkuttaa hiihdon kansainvälinen Classics-sarja. –Katsotaan nyt, miten ehdin harjoitella yrittäjyyden ohessa. Ylläs-Levi olisi hienoa käydä hiihtämässä lopputalvesta. Sen saavuttaisi edullisemmin kuin Keski-Euroopan koitokset, Kimmo Lajunen miettii.