Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Mäkikoulu kutsuu poikia ja tyttöjä: "Mäkihyppy voi olla koko perheen harrastus"

Eerolan hyppyrimäki on saatu kuntoon pitkästä aikaa huonojen talvien jälkeen. Näiltä hyppypaikoilta pitkin Suomea kasvaa poikia ja tyttöjä isompiin ympyröihin. –Nyt on paras talvi miesmuistiin. Me hyppäsimme ensimmäisen kerran jo marraskuussa, ja lisää on tullut uusia harrastajia, jotka ovat iältään 6–14-vuotiaita, iloitsee Hakan mäkivaliokunnan puheenjohtaja Mikko Huoviala . Hän kutsuu uusia poikia ja tyttöjä mukaan mäkihyppykouluun, joka alkaa Eerolan hyppyrillä lauantaina kello 14 ja jatkuu hiihtolomaviikolla. –Ilmoittautua voi hyppyrillä lauantaina. Mukaan voi tulla myös kesken mäkiviikon tai aluksi vain katselemaan. Pari tuntia päivässä hypätään. Meillä on lämmitetty huoltotila, joten pakkasesta ei ole mahdotonta kiusaa toiminnalle, Huoviala kertoo. Eerolan hyppyrillä mäkitoimintaa vetävät Mikko Huovialan kanssa Hannu Nyström, Jaakko Sintonen, Jorma Kääpä ja Olli-Petteri Nyström . –Uusien hyppääjien vanhemmilta olemme myös saaneet valmennusapua ja lisää käsiä talkoisiin ja mäkien kunnostamiseen. Mäkihyppy voikin olla koko perheen harrastus. Sekin on mukavaa, että meillä on mäkirinteen vieressä pulkkamäki, ja Eerolan hiihtomaakin on kunnossa, Huoviala ilmoittaa lomalaisille. Tarjolla on mäkihypyn alkeisopetusta. –Mukaan voivat tulla kaikki, jotka pystyvät jo laskemaan pientä mäkeä omilla hiihto- tai laskettelusuksilla. Mäkihyppy on ehdottomasti myös tyttöjen laji. Talo tarjoaa välineitä suksista monoihin, kypäriin ja hiihtopukuihin. Hyppyrin vastamäkeen on täksi talveksi tehty aloittelijoille pienin mäki K3, josta on helppoa ja turvallista aloittaa. Eerolassa on lisäksi mäet K6 ja K15. Isointa K22-mäkeä ei ole vielä laitettu hyppykuntoon tällä kaudella. Se tehdään, jos innostusta löytyy. Tällöin mäen viereen voidaan virittää myös hissivinssi. Missä se mäkihypyn hienous on? –Itse aloitin 12-vuotiaana. Ihminen on aina haaveillut lentämisestä. Mäkihyppy on helpoin tapa tuntea ilmanpaine kropassa ilman moottoria ja muita välineitä. Mäkihyppy on turvallinen vaihtoehto extreme-urheilulle, Mikko naurahtaa. Mäkihypyn voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa. –Minua miellyttää kovasti, kun näen jonkun innostuvan lajista kunnolla. Suomen mäkihypyn saldo Pyeongchangin olympiamäistä jäi vaatimattomaksi. –Minua ärsyttää olettamus, että Suomen pitäisi olla aina mäkihypyn kärkimaa. Kansan ja harrastajien määrään nähden ja suuriin maihin verrattuna olemme aika hyvillä kantimilla. Huoviala uskoo, että mäkihyppääjä ei itse ajattele lähtöpuomilla välttämätöntä voittamista. –Eiköhän urheilija keskity vain siihen, miten suoritus tehdään teknisesti parhaalla tavalla. Mäkihyppykoulu alkaa Eerolan hyppyrillä lauantaina kello 14 ja jatkuu hiihtolomaviikolla tiistaina kello 16, torstaina kello 16 ja lauantaina kello 14. Liverpool–West Ham 1X Burnley–Southampton 1 Brighton–Swansea 2 ------------------------------------------- Bournemouth–Newcastle 1 West Bromw–Huddersfield 1X Watford–Everton 2 ------------------------------------------- Sheffield W–Aston Villa X Reading–Derby X2 Preston–Ipswich 1 -------------------------------------------- Leeds–Brentford 12 Sunderland–Middlesbrough 2 QPR–Nottingham 1 Norwich–Bolton 1X Viikon veikkaajien kevätkisan tilanne: 1) Mad Maxin Kim Lingman 2x11 + 8x10 (voitto 5,40 e), 2) Mad Maxin valmentaja Alejandro Peris Mora 9, 3) Hakan pikaluistelija Mika Siren 8, 4) BLD:n Annika Sadeharju ja Ella Lehtiö 7, 5) FC Hakan B-nuoret 6, 6) HPK:n Jere Innala 5.