Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Roukon ladut saatu hyvään kuntoon: "Nyt kelpaa hiihdellä"

Valkeakosken kaupunki kunnosti maanantaina isolla latukoneella 1–7 kilometrin perinteisen ja vapaan hiihtotavan valaistut ladut sekä Rutajärven 16 kilometrin (p) meno-paluuladun. Keskiviikkona latuhuolto kunnosti vielä 10 kilometrin ladun (p/v). Laitettavaksi tulee vielä 23 kilometrin (p) metsälatu, mikäli lunta on maastossa tarpeeksi. Rutajärvelle ja takaisin Keskiviikkona iltapäivällä Roukossa ladun varrelle pysähtyvät valkeakoskelaiset Hannu ja Raija Ollikka antamaan arvosanansa reitin kunnosta. –Nyt on viimeinkin kunnossa latu täälläkin. Hienoa on hiihdellä. Rutajärven reitti on suosikkimme. Kun entiseltä Roukon koululta lähdemme, pituutta tulee 18,4 kilometriä, Hannu Ollikka laskee. Syksyn ihme 1992 muistissa Hiukan haikeana Ollikat muistelevat sitä aikaa, kun ladut tulivat Roukossa kuntoon välittömästi, kun lunta tuli taivaalta. 31. lokakuuta vuonna 1992. Tältä päivämäärältä Hannu Ollikalla on kotona valokuva. –Rutajärven lenkki oli jo tuona päivänä kunnossa. Erikoista siinä syksyssä oli, että puissa olivat vielä vihreät lehdet, Ollikka naurahtaa. – Hyökyvaaran Esahan lähti kelkkansa ja lapionsa kanssa liikkeelle heti, kun vain hiukan tuli lunta ja jotenkin pystyi latua tekemään, Ollikat muistelevat pidettyä ulkoilualueiden työntekijää. Jatkuuko maaliskuulle asti? Roukon vitosen lenkiltä saapuu Kaakonojan parkkipaikalle koskilainen Hannu Nyström . –Nyt kelpaa hiihdellä, kun on lunta riittävästi. Täällä on suosikkipaikkani, kun Eerolassa asun. Hannu Nyström laskee hiihtäneensä tänä talvena vasta satakunta kilometriä. Sitähän ei tiedä, jospa mainiot hiihtokelit jatkuisivat maaliskuun loppuun asti? –Se olisi jo todella hienoa. Miten suksi luisti keskiviikkona kuuden asteen pakkasella, kevyessä lumisateessa? –Lähtiessä luisti hyvin, kunnes pitoa tuli taivaalta, Hannu Ollikka jatkaa. –Kiire ei ole minnekään, ja maisemat ovat mahtavia. Raija Ollikka lisää, että Rutajärvellä näyttää käyvän vakiopiiri hiihtäjiä, ja ladun varrella usein pysähdytään juttelemaan. Siinä on kuulemma vain yksi huono puoli. –Keskituntinopeus laskee. Roukossa on kunnostettu maanantaina isolla latukoneella (Kessu) 1-7 km (p/v) valaistut ladut sekä Rutajärven 16 km (p) meno-paluulatu. Kesiviikkona on kunnostettu 10 km (p/v). Lisäksi 23 km (p) metsälatu kunnostetaan myöhemmin, mikäli lunta on maastossa tarpeeksi. Lotilanjärven jäälle on kunnostettu tiistaina 5,5 km (p/v) jäälatu sekä 2 km (p/v) koiralatu Kanisaaren ympäri. Myös Retkiluistelurata (5,6 km) ja 2 km kävelyreitti Kanisaaren ympäri ovat kunnossa. Korkeakankaalla on tykkiladun lisäksi kunnostettu isolla latukoneella (Kessu) kaupungin puoleiset 2 ja 3 km (p/v) ladut sekä 1 km ja 5 km (p/v) valaistut ladut yhdyslatuineen sekä rinteen puoleinen 1,5 km (p/v) valaistu latu. Rinteen puoleiset 2 km ja 5 km kilpaladut on tampattu kertaalleen ilman latu-uraa ja kunnostetaan Kessulla myöhemmin. Kunnostetuilla latupohjilla (latu-ura + luistelubaana) liikkuminen jalkaisin on kielletty.