Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kolumni: Äiti kännykällä? Hyi hyi ja soo soo!

Äiti lapsineen on leikkikentällä. "Katso äiti, äiti katso", pieni tyttö huutaa keinussa. "Joo, hienosti", äiti mumisee ajatuksissaan, eikä nosta katsettaan kännykästään. "Äiti! Katso nyt!", tyttö jatkaa inttämistä. Hajamielisesti äiti nostaa hetkeksi katseensa, kunnes keskittyy jälleen luuriinsa. Kamalaa, eikö vain? Juuri näin hirveitä nykyajan äidit ovat. Se käteen kiinni kasvanut kännykkä on niin tärkeä, että lapsi jää aivan huomiotta. Ihmekään, että lasten pahoinvointi kasvaa, kun vanhempien läsnäolo puuttuu täysin. Kelataan takaisin. Sama perhe on samalla leikkikentällä. Lapsi huutaa samat sanat, ja äiti vastaa hänelle täysin samoin sanoin. Hän jopa lukee kädessään olevasta laitteesta täysin samaa asiaa: uutisia. Vain yksi asia on eri tavalla. Äidin kädessä on kännykän sijaan paperinen sanomalehti. Tuomitaanko hänet samalla tavalla? Kun minä olin lapsi, ei kenelläkään ollut kännyköitä. Äidit eivät istuneet nenä kiinni teknisessä laitteessa, eivätkä lapset kilpailleet huomiosta pienten mobiilivempaimien kanssa. Vanhemmat olivat siis läsnä jatkuvasti. He kuulivat kaiken ja näkivät kaiken, he osallistuivat joka sekunti lastensa tekemisiin. Oliko näin? Minä ainakin muistan, että olen turhautumiseen asti huutanut äitiäni katsomaan, mutta saanut vain huolimattomia "hyvä kulta" -vastauksia. Äitini oli niin uppoutunut kirjaansa, että lopulta turhauduin pyytämiseen ja jatkoin puuhiani. En pettyneenä, en surullisena, ihan vain tavallisena lapsena. Koska elämä vaan nyt on sellaista. Kukaan ei voi olla koko ajan kaikkien muiden huomion keskipisteenä. Kun olen työpäivän jälkeen ensin ruokkinut lapseni, leikkinyt heidän kanssaan Batman-legoilla, lukenut sadun, halannut ja suukottanut, kuunnellut tarinoita pulkkamäestä ja ihmetellyt hienoja päivän aikana piirreltyjä piirustuksia, saatan lösähtää sohvalle ja tarttua kännykkään. Luen päivän uutisia, katselen ystävieni kuulumisia ja tsekkaan sähköpostini. Sinä aikana saatan monta kertaa vastata lapsilleni puolihuolimattomilla mutinoilla, mutta hyviä heistä näyttää kasvavan. Epäilen että jopa parempia kuin siinä tapauksessa, että he oppisivat ajattelemaan olevansa koko maailman napa 24/7. Joten kun näet vanhemman katselevan kännykkäänsä, älä mulkoile. Joskus meilläkin täytyy olla oikeus vetäytyä hetkeksi omaan kuplaamme. Kyllä me sieltä sitten taas pian pois tulemme. "Kukaan ei voi olla koko ajan kaikkien muiden…huomion keskipisteenä."