Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Katso tästä kisan saalis: Kinkkupilkki saatiin järjestettyä vasta kolme viikkoa joulun jälkeen

Valkeakosken Kalaveikkojen vuosittaista kinkkupilkkikisaa jouduttiin tällä kertaa odottamaan hyvän matkaa uudelle vuodelle. –Kinkkupilkkikisa oli tarkoitus pitää 16. joulukuuta laituripilkkinä koska jäistä ei ollut tietoakaan. Ranta oli kuitenkin riitteessä laiturin vieressä, joten kisa jätettiin myöhempään ajankohtaan, kertoo kisoihin osallistunut Irja Leino . Kisat onnistuivat vihdoin lauantaina Kärjenniemenselällä. Teräsjään paksuus oli 17 senttiä. Osallistuja oli tänä vuonna aikaisempia vuosia vähemmän. Lopulta jäälle lähti 15 osallistujaa. –Kalan syönti oli kohtalainen, voittaja sai lähes kolme kiloa ja kakkonen reilut kaksi kiloa. Minä sain 32 kalaa. joista painoa kertyi yhteensä 780 grammaa. Siitä voi päätellä, että osuin lastentarhaan, Leino sanoo. Palkintoina olleita lahjakortteja sai ajankohdan vuoksi käyttää muuhunkin kuin kinkkuun. –Erittäin mukava kisa. Harmi vain kun pilkkikausi jää tosi lyhyeksi, Leino harmittelee. Kinkkupilkkikisan tulokset: 1. Kari Heino 2710g 2. Joni Kariluoma 2330g 3. Eero Korhonen 1810g 4. Matti Vuorinen 1710g 5. Olavi Pärssinen 1520g 6. Pekka Kaskela 1480g 7. Kasperi Pöytäkivi 1440g 8. Antti Lahtinen 1300g 9. Kaarina Silvennoinen 1090g 10. Antti Vuorinen 1070g 11. Tero Kariluoma 890g 12. Irja Leino 780g 13. Sirpa Kaartinen 760g 14. Myrsky Siren 710g 15. Juha Kokkola 310g