Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Mielenkiintoisia havaintoja Mäntylässä: Luonto löytyy läheltä kotitaajamassakin

Vuoden ensimmäinen lintuaamu oli lajirikas. Parin tunnin katselmuksella Mäntylässä tein mielenkiintoisia lintuhavaintoja. Kiertelin Kaakonojan alueen, Petäjä-, Kaakonojan- ja Lintulanteitä, katsellen jalkakäytävältä joidenkin jo 1940-luvulla asutettujen talojen puutarhojen siimeksiin. Moni nyt jo lähes puolivuosisataa vanha piha on upeasti suunniteltu ja kauniisti toteutettu. Pihoilla on runsaasti koristepuita ja -pensaita, omenapuita, marjapensaita, monia eri jalopuita sekä koristeellisia havupuita. Tällaisissa englantilaistyyppisissä pihoissa linnut viihtyvät. Puut ja pensaat antavat siivekkäille suojaa ja ravintoa. Mikä hienointa: useaan pihapiiriin on perustettu monipuolinen pikkulintujen talviruokinta. Aamupäivällä liikennemelua oli Kaakonojalla vähän, mutta luonnon äänimaailmaa sitäkin enemmän. Muutamat talitiaiset vetäisivät jopa keväisen ti-tyy-säkeensä. Eniten äänessä olivat silputtavat pikkuvarpuset, du-du-äännelleet viherpeipot. Satapäisestä urpiaisparvessa oli myös useita vihervarpusia. Lajit ovat lähisukulaisia, pieniä ja hentonokkaisia siemensyöjiä. 30 tilhen parvi lennähti siristen marjapuun latvasta toiseen. Mustarastaita ynnäsin alueelta 24 ja räkättirastaita muutaman. Myös parinkymmenen järripeipon lauma lehahti lentoon erään omakotitalon piharuokinnalta. Honkatien suunnalta kimitti palokärki kuuluvasti. Leppätien pihakoivussa nakutti käpytikka. Yhteensä lähiympäristöstä löytyi parisenkymmentä siivekäslajia. Luonto löytyy läheltä, silmät ja korvat auki aina kotitaajamassakin.