Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Kolumni: Porkkana puuttuu

Työttömyysturvan aktiivimalli tuli vasta viikko sitten käyttöön. Sen vaikutukset työllisyyteen eivät vielä näy, mutta sananvaihto asiasta on aktivoinut uusiin ulottuvuuksiin. Myös yli 100 000 ihmistä on aktivoinut kirjoittamaan nimensä kansalaisaloitteeseen, jossa eduskuntaa vaaditaan kumoamaan koko malli. Sanan miekkaa eivät kalistele vain tavalliset kansalaiset, vaan mukana huitovat myös päättäjät. Niin tavikset kuin poliitikot ovat kaivaneet sanavarastostaan joukon ilmaisuja, joiden käyttämistä luulisi normaalin ihmisen häpeävän. Milloin työttömiä verrataan rikkaruohoihin, milloin puhutaan hyvinvointirevohkasta, johon Suomella ei ole varaa. Lakkoasettakin on jo vilautettu, ja viikonloppuna lausuttiin sana, joka oli monelle viimeinen pisara: niskalaukaus. Tuon teloitukseen viittaavan sanan lausui puheenjohtaja Antti Rinne kertoessaan, millaista palautetta hän on kansalaisilta saanut aktiivimallista. Sananvalintaa pidettiin rimanalituksena, vaikka se olikin sitaatti Rinteen saamasta palautteesta. Hän kuitenkin teki valinnan, mitä palautetta siteeraa. Niskalaukaus on ruma sana siinä missä rikkaruohokin. Kumpaakaan ei pitäisi käyttää julkisessa keskustelussa. Se on käynyt erittäin selväksi, että kansalaiset ovat raivoissaan. Aktiivimalli on kuumentanut tunteet, eikä tieto suunnitelluista uusista "kannusteista" ainakaan viilennä niitä. Kansalta löytyy varmasti ymmärrystä sille, että työllisyyden kohentaminen on erittäin tärkeä tehtävä, ja siihen tarvitaan myös työttömien omaa aktiivisuutta. Joskus aktiivisuuteen pitää kannustaa. Ay-ekonomisti Ralf Sund totesi Uudessa-Suomessa, että aktiivimallin taustalla olevat tutkimukset osoittavat taloudellisten kannustimien toimivan. "Työtön tutkitusti virkistyy työnhakuun, kun työttömyysturva uhkaa heikentyä". Tuohan on selvä negatiivinen kannustin, selkokielellä keppi. Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamon mukaan Suomen sosiaaliturva on perustunut siihen, että ihmisiä palkitaan tekemällä hyviä valintoja. Kun pysyt työelämässä mahdollisimman pitkään, saat suuremman eläkkeen. Eikö aktiivimalli muka voisi toimia porkkanoilla? Ole aktiivinen, niin saat reilun neljän prosentin korotuksen työttömyysturvaan. Kannustavaa, eikö totta?