Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Vähemmän ruokahävikkiä, enemmän tiedotusta – Oppilaat listasivat koulujen kehityskohteita

Ruokahävikki kuriin ja selkeämpää tiedotusta. Muun muassa näitä asioita pitäisi kehittää valkeakoskelaisten lasten ja nuorten mielestä. Kehityskohtia tuli ilmi, kun koulujen oppilaskuntien edustajat ja nuorisovaltuusto kokoontuivat marraskuussa Oktafori-tilaisuuteen keskustelemaan koulunkäyntiin ja vapaa-aikaan liittyvistä asioista. Tapahtumassa lapset ja nuoret toivat esiin niin onnistumisia kuin epäkohtiakin. Sen jälkeen nuorisovaltuusto teki listan niistä asioista, joita he lähtevät aktiivisesti toiminnassaan kehittämään ja viemään eteenpäin –Oktafori on lasten ja nuorten oma keskustelutilaisuus, joka järjestettiin ensi kertaa keväällä, kertoo nuorisotoimenjohtaja Anne Kurikka . Tarkoitus on, että oppilaskuntien edustajat ja nuorisovaltuusto kokoontuvat Oktaforiin kaksi kertaa vuodessa. –Jos jostain koulusta ei pääse paikalle, tilaisuutta voi seurata netistä live-lähetyksenä. Syksyn Oktaforissa yläkoulujen ja toisen asteen edustajat toivat esiin ennen kaikkea viestinnän kankeuden. Nuorisovaltuusto teki kolme toimintaehdotusta tilanteen parantamiseksi. Valtuuston mukaan Wilma-tiedotteiden pitäisi olla tarkempia ja keskusradiota pitäisi hyödyntää laajemmin. Lisäksi lukiossa pitäisi ottaa käyttöön Tilamisu-ohjelma, jotta vältyttäisiin lukion näyttämön päällekkäisvarauksilta. Nuorten mukaan myös nuuskan käyttöön pitäisi pystyä puuttumaan nykyistä paremmin. Opettajien auktoriteettia ja selkeämpää sanktiokäytäntöä peräänkuulutettiin. Alakoululaisia puolestaan kiinnosti ruoka. Heidän mielestään kouluissa pitäisi vähentää ruokahävikin määrää. Lasten mukaan olisi hyvä, jos salaatit saataisiin erikseen: tomaatit ja kurkut siis omiin lokeroihinsa. Lisäksi toivottiin lempiruokapäiviä useammin. Nuorisovaltuusto muistuttaa, että myös positiivisista asioista oli puhetta. Alakoulujen edustajat kehuivat hyviä opettajia. Toisella asteella pidettiin hyvänä asiana sitä, että kouluissa on hyvä yhteishenki eikä kovinkaan paljon kiusaamista. Oktafori-tilaisuudesta kuvatun videon voi käydä katsomassa osoitteessa www.nuortenkoski.fi