Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Antti Poikela siirtyy Akaa-Volleysta Ranskaan

Akaa-Volleyn riveissä alkukauden esiintynyt Antti Poikela käyttää sopimuksessa olleen ulkomaanpykälän ja siirtyy loppukaudeksi Ranskan Pro B -liigassa pelaavaan AS Cannesiin. –Iso kiitos Akaalle siitä, että sain olla alkukauden mukana joukkueessa. Asiat etenivät loppujen lopuksi hyvinkin vauhdilla. Sunnuntaina sain kyselyn, maanantaina nimi paperiin ja keskiviikkona olin jo Ranskan maalla. Paljon mieluisampaa paikkaa ei itselle tällä hetkellä löydy, joten loppujen lopuksi päätös syntyi nopeasti, Poikela kertoo. Viime kauden päätteeksi Cannes putosi Pro A -liigasta, mutta mielii sinne välittömästi takaisin. Joukkueen kulta-ajat olivat vuosina 1993-98, jolloin se voitti kahdesti Ranskan mestaruuden, kahdesti Cupin ja oli kolmesti Pro A -liigassa hopealla. –Vaikea jättää tällaista tilaisuutta käyttämättä. Kyseessä kuitenkin menestyksekäs ja erittäin ammattimainen seura, mikä on tullut esille jo ensimmäisten päivien aikana. Molemmat valmentajat ovat mukana myös Ranskan maajoukkueessa. Cannesissa on myös kovan luokan pelimiehiä, kuten Australian maajoukkueen yleispelaaja Nathan Roberts, joten päivittäinen tekemisen taso on erittäin korkealla. Se on juuri sitä, mitä tältä kaudelta etsinkin, Poikela sanoo. Mestaruusliigassa Poikela ennätti pelata syksyn aikana yhdeksän ottelua, joissa hän teki yhteensä 117 pistettä ollen joukkueensa paras pistemies. Akaa-Volleyn lisäksi 28-vuotias Poikela on pelannut liigaa Korson Vedon, Valkeakosken Isku-Veikkojen, Pielaveden Sammon ja Hurrikaani-Loimaan riveissä. Ulkomailta Poikelalla on kokemusta Italian Serie B:stä ja Tshekistä.