Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Mad Max otti pisteen sarjajohtajalta: "Ensimmäinen tavoite päästä pleijaripaikalle"

Mad Max ja jyväskyläläinen Kampuksen Dynamo tarjosivat lauantaipäivän ratoksi futsalviihdettä koko rahan edestä. Maxit vei johtoon täksi kaudeksi Apialle saapunut espanjalainen pelaajavalmentaja Alejandro "Alex" Peris Mora jo 5. minuutilla. KaDyn Jani Korpela tasoitti 7. minuutilla, ja Jukka Kytölä laukoi pelin 1–2:een puolitoista minuuttia ennen taukoa. Matti Jussila vei jatkoajalle Maxien toisen jakson hyvä puolustaminen ja kärsivällinen pelaaminen ylös saivat raikuvat suosionosoitukset 150-päiseltä yleisöltä varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla, kun Matti Jussilla pamautti pelin tasoihin 2–2, ja niin joukkueet ajautuivat hakemaan ratkaisua jatkoajalle. Viiden minuutin jatkoajalla kummallakin oli hyviä maalitilanteita. Ratkaisun iski KaDyn Arash Muridiyazd , kun enää puolitoista minuuttia oli pelaamatta. Näin KaDy sai pelistä kaksi pinnaa ja Maxit yhden. Mad Maxin maalivahti Mikko Ananin pelasi tolppien välissä niin hienon ottelun, että pääsi puistogrilliin herkuttelemaan, mutta minkä verran kotijoukkueen parhaan pelaajan palkinto mahtoi lohduttaa? –Puolustimme hyvin, mutta ihan liikaa tulee vielä helppoja virheitä, joista kaveri kyllä rokottaa tällä tasolla helposti. Peli kokonaisuus lohduttaa. Apialle täksi kaudeksi palannutta Ananinia. Maxien peli näyttäisi kehittyvän rappunen toisensa jälkeen. –Tällainen hyvä vauhti täytyisi saada myös päävastustajiamme PP-70:tä ja PJK:ta vastaan. "Alex on huippukaveri" Mitä sanot Alex Peris Morasta? –Hän on tuonut joukkueelle paljon futsaltietämystä. Onkohan kukaan yksi mies pelkästään aiemmin tuonut Maxeille näin paljon? Pelaajana hän on aivan huippukaveri, Mikko Ananin suitsutti. Suurin ongelma näyttää olevan se, että pelaaja Alex samalla valmentaa. –Hän ei voi itse huomata kentällä jokaista tilannetta. Sen vuoksi muiden pitää olla penkillä hereillä. Mikko Ananin lisäsi, että on mukava pelata 11 kuukauden tauon jälkeen. Viime kausi meni Akaan Leijona Futsalissa, mutta kevätpuolisko meni pipariksi olkapäävamman takia. Nyt Mikko on pelannut kaksi ottelua Maxeissa palattuaan kotiin. –En välittäisi enää yhtään lisää leikkauksista. Saisinpa kerrankin pelata ehjän kauden loppuun asti, myös aiemmin telakalle joutunut maalivahti tuumasi. Olkapää on taas kunnossa Kun Maxit putosivat 1. divisioonaan puolitoista vuotta sitten, Leijona Futsal otti Max-vahtiin yhteyttä. –Kun ei porukka ollut kaukana kotikaupungista, ajattelin käydä kokeilemassa, mihin rahkeet riittävät muualla. Olkapääleikkaus oli viime joulukuussa, ja Maxeissa Ananin pääsi kolhunsa kärsittyään kunnolliseen rytmiin vasta lokakuun alussa. Ilves-peli oli ensimmäinen Maxeissa. Siinä Ananin sai punaisen kortin ja oli siksi pari peliä sivussa. KaDy-ottelu oli vasta toinen. Nyt oli vastassa kärkijoukkue. Ottavatko Maxit mitalin tästä kaudesta? –Jos kaikki miehet pysyvät kunnossa ja pelaavat jokaisen ottelun kuten nyt tällä intensiteetillä, en sulje pois mitaliakaan, mutta onhan ensimmäinen tavoite kuitenkin päästä pleijaripaikalle. Siitä voi sitten katsella pidemmälle kevättä, Mikko Ananin sanoi. FUTSAL-LIIGA Mad Max - KaDy ja. 2–3, 2–2 (1–2) Riemu - GFT 1–5 (0–3) Ruutupaidat - FC Kemi 1–4 (0–0) PJK–SoVo 4–5 (4–4) KaDy 10 7 1 1 1 42-16 24 Ilves FS 9 6 0 2 1 31-18 20 Sievi FS 9 5 2 1 1 33-22 20 GFT 10 5 1 0 4 34-24 17 Leijona 9 5 1 0 3 34-28 17 SoVo 9 4 1 1 3 32-27 15 FC Kemi 9 2 3 0 4 26-23 12 Mad Max 9 3 0 3 3 29-39 12 PJK 8 3 1 0 4 23-32 11 Ruutupaidat 10 2 0 1 7 27-42 7 PP-70 9 1 1 1 6 20-39 6 Riemu 9 1 0 1 7 14-35 4