Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Jalkapalloa pelaavat tytöt vähissä: "C-juniorit pysynyt koossa, kun me isät ja äidit olemme sitä vetäneet"

Jukka-Pekka Mäkelä valmentaa Valkeakosken C-tyttöjoukkuetta, jossa ikähaarukka on kovin suuri: 10–13 vuotta. –Valkeakoskella ei ole joukkuetta nuorimmille. Nappulaliigalla oli sentään jotain, mutta ei joukkuetta. Kun tämäkin joukkue nyt siirtyy C-junioreihin, nuorimmat joutuvat miettimään, lähtevätkö alaikäisinä mukaan. Yksi lähtee Lempäälään, koska täällä ei ole sopivaa joukkuetta, Mäkelä ihmettelee. Nappulaliiga kyllä yrittää saada tytöille E- ja F-joukkueet taas ensi kaudeksi, kertoo Ari Jussila . –Haaveena on, että nämä ensi kauden C-tytöt saisivat olla mallina nuorimmille tytöille, mutta ei heitä ole, eikä ole joukkueita Koskissa, Mäkelä pahoittelee. –Tämä C-tyttöjen joukkue on pysynyt koossa pitkälti sen ansiosta, että me isät ja äidit olemme sitä vetäneet. Tosin tätäkin ikähaarukkaa meillä oli vielä Nappulaliigan aikana lähes 50 tyttöä, nyt enää 19. Mäkelän mukaan sopii kummastella, missä harrastuksissa liikkuvat 6–10-vuotiaat tytöt Valkeakoskella. –Meille tuli pari tyttöä, kun heille ei ollut porukkaa salibandyssä. Hakan D-tytöt lähtivät keskiviikkona Valkeakosken lukiolta Tampereen piirin superliigan päätösotteluun Nokialla. Näitä tyttöjä ei haitannut, vaikka FC Nokia oli jo ennen ottelua varmistanut superliigan voiton. Miten Haka sijoittuu sarjassa? –Hahhah-haha-he-heh!! Näin vastaavat tytöt. Siinä on ironiaa, sillä Haka jäi sarjassa viimeiseksi. Haka taisteli syyskauden puhtaalla pelillä: ei yhtään voittoa. –Kaudessamme on ollut hyviä ja huonoja juttuja. Emme ole pärjänneet parhaiten, mutta se ei menoa haittaa. Nyt on koko kauden viimeinen peli. Aiomme voittaa! Aada Seppänen vakuuttaa. –Kausi on ollut kiva. Olemme pelanneet sarjan lisäksi Kaarinassa ja Särkänniemen cupissa, Helmi Kuorikoski jatkaa. Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa Hakan kevätkaudesta. Joukkue pelasi mainiosti ja nousi Tampereen piirisarjasta superliigaan. Pelaajilta kysyttiin, haluavatko he jatkaa loppukauden piiriliigassa vai lunastaa paikkansa superliigassa, vaikka ovat sinne alaikäisiä? –Liigaan mennään, jos me olemme pelaamalla itsemme nostaneet ylemmäksi, he vastasivat. Superliiga osoittautui kovaksi tytöille, mutta ei se heitä lannistanut, eikä joukossa ollut murskatappioita. –Haastoimme kärkijoukkueita hyvin, mutta vastustajat olivat edellä henkilökohtaisissa taidoissa, valmentajista Janne Salminen sanoo. –Ryhmää on helppo ohjata, vaikka toisin voisi luulla alkavista teineistä. Meidän ei tarvitse vääntää säännöistä tai nukkumaanmenoajoista turnauksissa, "Patu" Mäkelä jatkaa. Harjoituksia oli maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Joukkue kokoontui Saharan, Roukon ja Lotilan kentillä sekä Niementien hallissa. Viikkorytmiin saa laskea pelit päälle. –Treeneissä on käynyt hyvin porukkaa tällä kaudella, vahvistavat Pinja Karisalmi , Iida Karhusaari j a Lotte Määttä . –Tärkeintä on, että on kavereita ja pelaaminen kivaa, kuuluu joukosta. –Meillä on hyvä yhteishenki. Kun joukkueeseen on tullut uusia pelaajia, heidät on otettu hyvin mukaan, Elsa Kaihia täsmentää. –Kauden päättäjäisiin pääsemme Megazoneen pelaamaan lasersotapeliä ja menemme syömään jonnekin. Lähes kaikki ovat pelanneet 6–7-vuotiaista lähtien – Nappulaliigassa ennen Hakaan siirtymistä. Tytöt ovat kuulleet, että Valkeakoskella harkitaan Nappulaliigan ja Haka-juniorien yhdistämistä yhdeksi seuraksi ja Nappulaliiga loppuisi. –Joukkueen nimi vain vaihtuisi. Tavallaan olisi ihan järkevää yhdistää seurat, tytöt tuumivat. Walsall–Shrewsbury 2 Scunthorpe–Wigan 12 MK Dons–Bradford 2 ------------------------------------ Plymouth–Fleetwood 2 Rochdale–Rotherham 2 Doncaster–Southend 12 ------------------------------------ Oxford–Wimbledon 1 Northampton–Bristol R 1 Bosnia-H–Belgia X2 ------------------------------------ Bulgaria–Ranska 2 V-Venäjä–Hollanti 1 Kypros–Kreikka X2 Sveitsi–Unkari 12 Viikon veikkaajien syyskisan tilanne: Veikkauskisan tilanne: 1) Hopeasompa-hiihtäjät Fanny Kukonlehto, Sonja Leinamo ja Saara Mattila 2x10 (voitto 4,20 e), 2) Tuomas Karjanlahti 7, Toni Pohjalainen 7, 4) Matti Varje 5. "Meille tuli pari tyttöä, kun heille ei ollut porukkaa sählyssä."