Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Hopeasompa-mestarit harjoittelevat monipuolisesti: "Tytöt ovat myös erittäin sisukkaita urheilijoita"

Valkeakosken Haka oli juniorien Hopeasompa-hiihdossa, Lempäälän kisojen pisteissä maan paras seura toisen kerran peräkkäin. Siitä on pitkälti kiittäminen Sonja Leinamoa , Fanny Kukonlehtoa ja Saara Mattilaa . Leinamo otti edellisen vuoden viidennen sijan jatkoksi T15-sarjan mestaruuden. Kukonlehto otti Lempäälän kisoissa 14-vuotiaiden kultaa ja neljännen sijan. Mattila sauvoi samassa sarjassa kahteen hopeaan. Hän on myös mestari edelliseltä talvelta. Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut rinnastetaan miltei yhtä arvokkaiksi kuin Hopeasomman loppukilpailut. Leinamo oli KLL-kisoissakin ykkönen ja Kukonlehto kolmonen. Luettelosta tulisi paljon pidempi, jos laskettaisiin mukaan kaikkien Hakan nuorten hiihtäjien ja viestijoukkueiden sijoitukset kymmenen parhaan joukkoon. Jos on Hakan aikuishiihto alamaissa, niin tulevaisuuden toivo elää nimenomaan Hopeasommassa ja nuorten määrässä. Leinamo, Kukonlehto ja Mattila satsaavat hiihtoon niin paljon, että jokainen kuuluu Vuokatin urheiluakatemiaan, joka leirittää nuoria neljä kertaa vuodessa. Pari tuntia päivässä on koulua, loppuaika treenataan ja levätään. Kaikki kehuvat systeemin toimivan hienosti. Hopeasompa-finaalit lykittiin puoli vuotta sitten, ja puoli vuotta on myös aikaa seuraaviin finaalikisoihin. Mitä tytöille kuuluu tällä hetkellä? –Kesällä juoksin paljon, rullaillin, loikin, pyöräilin, tein pitkiä vaelluksia ja hain kuntopiirissä voimaa lisäämällä jo hiukan mukaan painojakin. Kohta pitäisi jo päästä Jämin putkeen, Leinamo kertoo. Kuntokäyrästä ylöspäin kertoo se, että Ahti Vuorisen suojatti paransi Korkeakankaan mäkijuoksussa viime kesän aikaansa 1.35 peräti 17 sekuntia. Suunnistuksen SM-sprintissä viime viikonloppuna hän oli 13:s. Fanny Kukonlehto suunnisti kesällä paljon ja nappasi viime sunnuntaina SM-sprintin Suomen mestaruuden D14-sarjassa. –Mukana oli perushiihtoharjoittelua, rullahiihtoa, sauvarinnettä, lenkkeilyä ja pyöräilyä. Hopeasompa-tyttöjen puolitoistatuntisen treenin ohjannut Fannyn äiti ja valmentaja Marja Kukonlehto korostaa, että tässä vaiheessa juniorien harjoittelun pitää olla monipuolista, ja niin on koko kolmikko tehnytkin. –Perusasiat ovat olleet samoja jo vuosia. Useita lajeja kannattaa harrastaa ja hankkia tekniikkaa ja taitavuutta. Tytöt ovat myös erittäin sisukkaita urheilijoita, Marja Kukonlehto naurahtaa. Lisää kesän meriittejä: Fanny voitti Suomen rastiviikon (Finn5), oli toinen Ruotsin rastiviikolla ja SM-keskimatkalla viides – vuotta vanhempien joukossa. Yleisurheilun SM-estejuoksussa Fanny oli seitsemäs. Juttu jatkuu kuvan jälkeen: Saara Mattila treenasi valmentajansa Mikko Luhtalan laatiman ohjelman mukaan hiihdon lisäksi korkeus- ja seiväshyppyä. –Korkeutta olen hypännyt aiemminkin, mutta kun kaverini ja yleisurheilija Julia Vuolli pyysi mukaan seiväshyppyyn, pääsimme SM-kisoihin ja saimme seipäästä joukkuehopeaa ja korkeudesta pronssia. SM-kisoissa T14-sarjan Mattila hyppäsi 145. Korkeuden ennätys on 147. Seiväshypyssä Saara teki ennätyksensä 290. –En ole tätä aiemmin seivästä hypännyt, Saara yllättää. Alkukesästä Saara Mattilakin oli leirillä Vuokatin urheiluakatemiassa. Toinen leiri oli Ylläksellä. Marras-joulukuussa tulee leiri Vuokatissa sekä Hakan leiri Italian Livignossa. –Kesällä oli yleisurheilu, rullahiihtoa, sauvakävelyä, juoksua ja pyöräilyä, Mattila luettelee. Southampton–Man United 2 Stoke–Chelsea 2 Man City–Crystal Palace 1X -------------------------------------- Everton–Bournemouth 1 Burnley–Huddersfield 2 Swansea–Watford 1X ------------------------------------ Leicester–Liverpool 2 Fulham–Middlesbrough X2 Leeds–Ipswich 1 ------------------------------------- Norwich–Bristol City 1X Preston–Millwall 1 Sunderland–Cardiff 2 Wolverhampton–Barnsley 1X VS:n syksyn veikkauskisan tilanne: 1) Tuomas Karjanlahti 7, Toni Pohjalainen 7. "Tytöt ovat myös erittäin sisukkaita urheilijoita."