Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kaupungissa pärähtää: SM-rallissa ajetaan taas Säterin Kihara

Rallin SM-sarja kääntyy lopuilleen ja katseet kääntyvät kohti Tamperetta ja sieltä hieman etelään 29.–-30. syyskuuta. –Kilpailukeskus on RealPark-liikekeskuksen alueella; kilpailu- ja mediatoimistot, katsastus, huolto- ja kokoomatauot, rallin lähtö niin perjantaina kuin lauantaina sekä lauantai-iltana kilpailun maali palkintojenjakoineen, kertoo rallin tiedottaja Ossi V. Takala . Yötauolle tullaan RealParkiin, josta matka jatkuu lauantaiaamuna alkaen kello 9. Karavaanin kantaan liittyvät myös lyhemmän reitin, EK:t 4–8, ajavat nuotittamattomat luokat. Lauantaina siirrytään sille tiestölle, josta on tullut Tampereen UA:n tavaramerkki – takavuosien Suurajo-tiet. –Tuttuja toki, mutta eipä ole viime vuoden toisinto, suunnat ovat vaihtuneet. Aluksi hieman pitkä siirtymä, sitten Ekojärvi, Onkemäki, mennen tullen Savo, kahdesti myös Uskila, suunta entinen, mutta hieman lyhyempänä ja välissä viihdykkeeksi yleisölle, joka ei metsään lähde, Säterin Kihara Valkeakoskella, Takala pohjustaa. Kaukana ei ole rallin ensimmäinen erikoiskoekaan, kun ralli starttaa RealParkista perjantaina 29.9. klelo 18, vain puoli tuntia myöhemmin, klo 18.31 käynnistyy erikoiskoe viereisen Kauppakeskus Ideaparkin eteläpäädyssä. Kauppakeskuksen pääovilta matkaa erikoiskokeelle tulee ainoastaan joitain kymmeniä metrejä. Torstaina kello 17 on Ideaparkissa yleisölle avoin lehdistötilaisuus. Ralli käsittää 10 erikoiskoetta, kolme perjantaina ja seitsemän lauantaina.