Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Pirkan Hölkkä saapuu taas: Parituhatta ihmistä juoksee Koskista Tampereelle

–Auringonpaiste on tilattu. Sen verran on tultu käytyä kirkossa, että suhteiden pitäisi olla kunnossa, Pirkan Hölkän järjestelytoimikunnan varapuheenjohtaja Pekka Pesonen hymyilee. Tilaus on tehty sunnuntaiksi 1. lokakuuta. Silloin starttaa 48. Pirkan Hölkkä Valkeakoskelta Tehtaan kentältä. Tapahtuma tehdään vapaaehtoisvoimin. Talkoolaisia on mukana tänä vuonna parisen sataa. –Noin 50–60 heistä on koskilaisia. Valkeakosken Retkeilijöitten väki hoitaa reitin ja sen tankkauspisteet aina Rutajärvelle asti. Loppupätkän hoitaa Tampereen Taivaltajat, Pekka Pesonen kertoo. Järjestäjät varautuvat noin pariintuhanteen osallistujaan. Osa on sellaisia, jotka ovat kiertäneet lenkin joka ikinen tapahtumavuosi. Lisäksi noin 250–300 osallistujaa kiertää koko Pirkan kierroksen, johon kuuluu myös hiihto, pyöräily ja soutu. Tällä hetkellä järjestäjille aiheuttaa pään vaivaa reitin kunto. Sadekelit ovat saaneet polut mutaisiksi. –Sinne kuljetetaan mursketta ja kariketta, mutta toki se edelleen aika pehmeä on, sanoo järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Martti Mäkelä . Pirkan Hölkän reitti on 33 kilometriä pitkä ja se päättyy Tampereelle. Välillä on seitsemän huoltopistettä, joilla on mukana myös ensiaputaitoisia ihmisiä. Maalissa vastassa on sekä lääkäri että hoitajia. –Joka vuosi muutamat tarvitsevat apua. Yleisimmät ongelmat ovat krampit, hiertymät ja venähdykset, Mäkelä kertoo. Alle kahteen tuntiin reitin juoksevat pääsevät jakamaan 500 euron potin. Naisten sarjassa alitettava aika on 2 tuntia ja 15 minuuttia. Viime vuonna potti jäi jakamatta.