Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Sittenkin heikennys nykyiseen mahdollinen vanhushoivassa: ”Hoiva-avustajien käyttö sallitaan mitoituksessa”

Vanhusten ympärivuorokautisen asumisen palvelukuvaukseen tuli kohta, jota lääkäri, Valkeakosken kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Mikko Franssila sanoo selväksi heikennykseksi nykyiseen palveluun. Franssila on kaupunginhallituksen edustajana Valkeakosken sosiaali- ja terveyslautakunnassa. – Mitoitus pidetään ennallaan tasolla 0,65, mutta uudessa palvelukuvauksessa sallitaan hoiva-avustajien käyttö mitoituksessa. Hän sanoo, että nykyisellään Mehiläisen yksikössä on vaadittu mitoitukseen laskettavilta työntekijöiltä hoitoalan koulutus. On pitänyt olla lähi- tai sairaanhoitaja tai vähintään kaksi kolmasosaa opinnoista suoritettuina ja lääkeluvat. – Hoiva-avustajana voi toimia ilman koulutusta. Mielestäni hoiva-avustajien käyttö olisi pitänyt määritellä tarkemmin. Franssilan mielestä nykyinen malli olisi ollut parempi palvelun laadun kannalta. Kokonaisen hoivakodin eli Wäinämöisen kilpailutuksen kerralla Franssilakin olisi nähnyt isoksi riskiksi. – Tästä huolensa ilmaisivat myös palveluntuottajat heille tehdyssä kyselyssä. Kilpailutus koskee nyt vain puolta taloa eli 120-paikkaisen talon 60 paikkaa. Franssilan mukaan kokemukset nykyisen palveluntuottajan Mehiläisen kanssa tehdystä yhteistyöstä ovat olleet hyviä, puhutaanpa laadusta tai kustannuksista. – Vaihtoehtona olisi ollut myös palvelun ottaminen omaksi tuotannoksi ja kilpailutuksen keskeyttäminen. Lautakunta halusi kuitenkin kilpailuttaa palvelun käydystä julkisesta keskustelusta huolimatta.