Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Tämä juttu on ylistys syyspuuhista parhaalle eli sienestämiselle – varaudu lukemisen jälkeen pakonomaiseen tarpeeseen lähteä metsään

Tuolla! Kanervikosta pilkistää virheetön ruskea kupu. Se on iso. Ei mahdu kämmeneen. Alla on puhdas, vaalea, kova pillistö ja lyhyt, paksu varsi. Se melkein kopsahtaa, kun sitä napauttaa sieniveitsen kahvalla. Täydellisen herkkutatin löytäminen vastaa hienona kokemuksena sitä hetkeä, kun tunnin uistelun jälkeen kuha viimein tarttuu jigiin.aa Tai pitkän etsimisen jälkeen löytää divarista viimein Monsieur Mossen legendaariset muistelmat Voi pojat kun tietäisitte , joka katosi omasta kirjahyllystä 1990-luvulla erään niin sanotun lainaajan matkaan. Joskus kala ei vain syö. Ja joskus on niin huono sienivuosi, että kotiin tuomisina on enemmän hirvikärpäsiä kuin sieniä. Joskus taas kalaa nousee koko ajan. Ja joskus metsä on täynnä herkkutatteja, kuten tänä kesänä, joka oli kaikkien aikojen tattikesä. Löytämisen hetken, ja vain sen takia sienestys on nautinnollista. Siitä eteenpäin kaikki on oikeastaan tylsää rutiinia syömiseen asti: puhdistus, paloittelu, säilöntä, valmistus. Tattikesä on jo ohi, mutta älkää huoliko: pääsato on vasta tulossa. Nyt alkaa kaikkien aikojen sienisyksy. Sienestys ja korona Sienestys on korona-ajan aktiviteetti. Se ei sisällä minkäänlaista yhteisöllisyyttä. Monen mielestä on hyvä, jos vaatimus kahden metrin turvaväleistä poistuu. Päästään takaisin perinteisiin suomalaisiin neljän metrin turvaväleihin. Sienestyksessä ei puhuta kahden metrin vaan kahden kilometrin turvaväleistä. Jos "oman" sienipaikan kohdalla metsätiellä on outo auto pysäköitynä, sienestäjän sieluun nousee mykkä raivo ja hän ajaa kilometrejä löytääkseen sienipaikan, jossa ei metsätien pysähdyspaikalta löydy edes tuoreita renkaanjälkiä. Sienestykseen ei kuulu halailua eikä minkäänlaista muiden tsemppausta. Vaikka se on hyvää liikuntaa, siihen ei onneksi sisälly massaliikuntatapahtumien voimaannuttavia alkuverryttelyjä. Ja toisin kuin niissä, sienestyksen jälkeen ei myöskään tarvitse jäädä Tommi Läntisen tai Suurlähettiläiden keikalle kaljamuki kädessä. Ainoa etäisesti yhteisöllisyyteen viittaava hetki on silloin, kun huippusaalis paljastetaan somessa tai Tammelantorin kahvilassa. Edes se ei ole aitoa jakamista, koska paikkaa ei koskaan kerrota. Yksinäisyydessään sienestys vertautuu pilkkimiseen. Mutta siinä missä pilkkiminen on mykkää jurottamista, niin sienestys on aktiivista, valpastuttavaa ja liikunnallista. Sienestys for dummies Monet länsisuomalaiset ystäväni eivät syö sieniä. Heidän mukaansa sienet ovat lehmien ruokaa. No, heillä on tunnetusti huono maku, viittaan tässä edellä mainittuihin Tommi Läntiseen ja Suurlähettiläisiin. Itse olen Itä-Suomesta, ja siellä sieniä arvostettiin. Lapsuuden muistoissa äiti latoo lasipurkkiin kerroksittain rouskuja ja suolaa ja laittaa päälle painoksi kiven. Isosisko hakee salaisista paikoista kantarelleja. Metsänomistajana olen tottunut ikäni liikkumaan metsässä, mutta aiemmin metsä oli minulle vain puita. Vasta aikuisiässä keksin sienet. Syyllinen sieniharrastukseen taitaa olla Aamulehden entinen toimittaja, sienifriikki Riitta Kurkijärvi , joka vei (pyynnöstä) minut ja ex-vaimoni tihkusateiseen metsään Tampereen ja Kangasalan rajalle 1990-luvulla. Riitta esitteli noin 37 erilaista sientä, joista päähäni on tarttunut vuosien mittaan ehkä seitsemän. Esittelen ne tässä. Amatöörisienestäjän sieniopas for dummies: Tatit. Herkkutatti on tietysti kuningas. Kesällä 2020 on ollut niin hyvä herkkutatin huippusato, että esimerkiksi punikkitatteihin ei ole tarvinnut edes koskea. Voitatti on myös ok, mutta muut jätän metsään. Vahverot. Ovelia pirulaisia. Keltavahveroiden (kantarellien) tai suppilovahveroiden yli voi sananmukaisesti kävellä huomaamatta niitä. Mutta kun huomaat yhden, huomaat monta. Kantarellin voi sekoittaa vain valevahveroon. Niiden erottamiseen pätee sama nyrkkisääntö kuin sijoituksiin: Jos tuotto näyttää liian hyvältä ollakseen totta, se todennäköisesti ei ole totta. Valevahvero on turhan näkyvä ja runsassatoinen. Rouskut. Ainoat oikeat sienet salaattiin. Salaattiin tulee myös sipulia ja kastiketta. Tiukimmat rouskutalebanit eivät suvaitse sienisalaatissa majoneesia, koska creme fraichea sen olla pitää. Itse olen liberaalimpi. Kaikki jogurtista majoneesiin käy – niiden sekoitus on itse asiassa hyvä – mutta omena sienisalaatissa on rikos. Haperot. Helppo poimia. Sopivat kaikkialle. Lihaisa maku. Kehnäsieni. Hyvä ruokasieni sellaisenaan. Helppo myös tunnistaa "kauluksesta". Lampaankääpä. Jos sitä löytää, sitä löytää paljon. Kiinteä, maukas, hyvä sieni. Orakkaat. Helppo tunnistaa, helppo käsitellä. To do: Eräs sienifriikki pitää mustavahakasta parhaana sienenämme, mutta sitä en vieläkään ole oppinut löytämään. Älä poimi: Kaikki valkoiset sienet jätän valkoisen kärpässienen pelossa metsään. Mitään sellaista, joka voisi sekoittua suippumyrkkyseitikkiin, en poimi. Pro vinkki: Lorauta sienikastikkeeseen kahvia. Kannattaa. Sienestys ja säästäminen Moni kannustaa sienestämään, koska sienet ovat ilmaisia. Höpsistä. Ei sieniä poimimalla voi säästää. Tee kantarellimuhennos, niin se kaipaa kuitenkin seurakseen hirven sisäfileen. Ja tattikeitto on hyvää, mutta ei se riitä kuin alkupalaksi. Sienet kaipaavat seurakseen vasikanleikettä tai savulohta. Sieniä ei voi syödä arkisimpien ruoka-aineiden, kuten maksalaatikon, hernekeiton tai uunimakkaran kanssa. Poikkeuksina arkiruoista ovat vain kalapuikot, joiden seuraan perunat ja sienimuhennos jostain syystä sopivat todella hyvin, ja makaronilaatikko, jossa osan lihasta voi korvata lampaankäävällä. Yhtä hyvä korvike se siinä on kuin hipsterien suosima soijarouhekin. Sieniä pidetään terveellisinä. Niin ne olisivatkin ilman suolaongelmaa. Sienet ovat niitä ruoka-aineita, jotka vaativat reippaan, siis liiallisen suolan maistuakseen todella hyviltä. Tähän ongelmaan en ole vielä keksinyt ratkaisua. Onko joku muu? Vastaukset sähköpostiin seppo.roth@gmail.com, kiitos! Sienestys ja Buddha Todella suurissa kysymyksissä on kaksi puoluetta. Kahvi vai tee? Kissaihminen vai koiraihminen? Porvari vai kommari? Beatles vai Rolling Stones? Tappara vai Ilves? Sienestys vai marjastus? Koska olen sieni-ihminen, haluan tietysti halveerata marjanpoimijoita mahdollisuuksien mukaan. En sano, että marjojen poiminta on yksinkertaisten ihmisten yksinkertaista puuhaa, koska nykyisenä mielensäpahoittajien aikakautena se ei olisi viisasta. On se silti monotonista. Näet mättään ja alat poimia. Ämpäri täyttyy hitaasti. Koska poimiminen ei tarvitse minkäänlaista keskittymistä, ajatuksilla on aikaa harhailla. Ja kuten buddhalaiset sanovat, meillä kaikilla on monkey mind. Epätieteellisen arvion mukaan ihmisellä on 10 000 ajatusta päivässä. Ajatellaan, että jokainen ajatus on oksa. Silloin tietoisuutemme on apina, joka pomppii rauhattomasti, levottomasti, harhaillen oksalta toiselle. Se on monkey mind. Kun poimit marjoja, eikä itse teko vaadi keskittymistä, monkey mind alkaa harhailla. Mielesi täyttyy kohinasta, siellä pyörii pian maksamaton Visa-lasku, vanhempien terveydentila, pomo, joka sanoi pahasti, firman yt-neuvottelut ja ilmastonmuutos. Onko se rentoutumista? Kun taas sienestys on valppaan ihmisen aktiivista toimintaa. Kuljet maastossa aistit avoinna, tarkkaavaisena. Tutkit maaston muotoja ja kasvillisuutta. Liikut, näet sieniä, yrität tunnistaa niitä, kertaat mielessäsi tuntomerkkejä. Keskittymistä vaativana fyysisen ja henkisen toiminnan yhdistelmänä se muistuttaa suunnistusta, hienoa urheilulajia. Olet läsnä hetkessä. Mielesi rauhoittuu. Tätä on mindfulness. Sieniretken jälkeen palaat todellisuuteen kuin päiväunilta, toisesta todellisuudesta. Sienestys ja New Age Kuinka monta kertaa olenkaan etsinyt turhaan suppilovahveroita. Olen pyörinyt ympyrää turhaan, lopulta luovuttanut ja istunut kannolle levähtämään. Hetken päästä olen huomannut, että siinähän ne ovat, jalkojeni juuressa, suppilovahverot. Kun nyt käytiin jo buddhalaisuuden puolella, niin siirrytään sieltä modernimpaan hömppäfilosofiaan. Suppilovahverot löytäessään voi mielessään kerrata new age -guru Eckhardt Tollen kuuluisaa sitaattia: "Älä etsi onnea. Jos etsit, et löydä sitä, sillä etsiminen on onnen vastakohta." Tai voi siteerata suomalaista kevytgurua, Tommy Hellsteniä , joka antoi yhdelle kirjalleen nimeksi: "Löydät, kun lakkaat etsimästä." Hellsten opettaa, että "kun on läsnä tässä hetkessä, kaikki on hidasta, levollista ja totta". No, ihan noin se ei ole. Kun on läsnä tässä hetkessä, niin läsnä ovat myös hyttyset, mäkärät ja hirvikärpäset. Siinä ei hidastella, vaan siinä pitää toimia aktiivisesti. Sellaista pitää elämänkin olla.