Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Rajun koronataudin sairastanut valkeakoskelainen Maija Turpeinen kärsii yhä kolmen kuukauden jälkeen hankalista oireista: "Kuin lyötäisiin pesäpallomailalla päähän"

Maija Turpeinen viettää kesälomansa viimeistä päivää. Tiistaina aamupäivällä hän antaa tämän haastattelun, sen jälkeen vuorossa on käynti kampaajalla. Kuin lähestyvän töihin paluun tietäen, aurinko lämmittää pitkästä aikaa kesäisesti Valkeakosken keskustan yllä. Tunnelma kaupungissa on muutenkin kuin kevään korona-aika olisi vain kaukainen muisto. Kuitenkin vain neljä kuukautta sitten korona jylläsi voimakkaana myös Valkeakoskella. Sen yksi uhreista oli Maija Turpeinen, jolta virus oli viedä hengen. Neurologiset oireet jäivät – Kun väsymys tulee, se tulee niin kuin joku löisi pesäpallomailalla päähän. Näin Maija Turpeinen kuvaa tunnetta, joka voi iskeä yllättäen vaikka kesken kaupassa käynnin. Huhtikuun puolivälissä teho-osastolta ja sairaalasta kotiutunut Turpeinen palasi töihin ensimmäisen kerran sairastumisensa jälkeen 1. kesäkuuta. Hän halusi kokeilla työskentelyä ennen kuin jäisi juhannuksena kesälomalle. Kokeilu sujui hyvin, ja työpäivien jälkeenkin riitti virtaa, kunnes epänormaalin voimakas väsymys välillä pääsi iskemään. – Ennen olen pystynyt väsyneenäkin toimimaan, ja puskemaan itseni väsymyksen läpi. Tämän Turpeinen huomasi hyvin esimerkiksi muuttaessaan perheensä kanssa hiljattain uuteen taloonsa Länsi-Lintulassa. – Kun yritin puuhastella väsyneenä, niin huomasin, että hermot menevät sekunnissa, kommunikointi on vaikeaa, kun sanoja ei tahdo löytyä, ja sitten alkaa käsien tärinä. Neurologisia oireita lukuun ottamatta Turpeinen kertoo tuntevansa vointinsa suurin piirtein samaksi kuin ennen sairautta. Sitä, milloin hän palautuu koronasairaudesta täydellisesti, ei osaa kukaan sanoa. – Valistunut arvaus on, että todennäköisesti palaan ennalleen. Turpeinen sanoo ottaneensa ”kaiken, mitä koronakortilla on saatavilla”. Tartunta eteni vakavaksi sairaudeksi, eikä teho-osastolla hänen eloon jäämisensä ollut itsestäänselvyys. Lisäksi hän sai neurologisia oireita, joita hänen oman käsityksensä mukaan saa melko pieni osa potilaista. – Kestävätkö hermoni yhtään enempää vuoden kuluttua? Palaudunko aiemmalle tasolle? Olen yrittänyt välttää itseni tarkkailua, mutta kun luen, mitä oireita vakavasti sairastuneilla on raportoitu, niin kyllä sieltä usein itseni löydän. (juttu jatkuu kuvan jälkeen) Pelko ajaa syyllistämiseen Maija Turpeinen on kertonut avoimesti koronakokemuksistaan, vaikka se altistaa myös hänet itsensä arvostelulle. – Olen saanut tosi paljon positiivista palautetta, mutta aika paljon palautteessa on sitä, että halutaan saada syy sairastumiselle, ja se syy on minussa. Turpeisen kokemusten mukaan yhä monelta osin tuntematon koronavirus pelottaa ihmisiä, ja pelkoa helpottaa, jos jonkun sairastumisen voi vierittää tämän omaksi syyksi. – Minun kohdallani joku oli käynyt stalkkaamassa someprofiilini ja kirjoitti, että onhan se selvää, että sairastuu, kun on vetänyt 10 vuotta sitten röökiä ja on ylipainoa. Kuitenkin ihmisiä kiinnostaa, mistä koronasairaudessa on kyse, ja mitä sairaudessa tapahtuu. Tämän takia Turpeinen on itsekin halunnut omasta sairastumisestaan kertoa. – Olen ollut monelle ainoa, jonka he tietävät sairastuneen. Turpeinen on saanut yllättäviäkin yhteydenottoja, kuten kirjeen yli 90-vuotiaalta naiselta, joka toivotti hänelle siunausta ja paranemista. (juttu jatkuu kuvan jälkeen) Kauanko immuniteetti kestää? Yksi koronavirukseen liittyvistä tuntemattomista asioista on sairastumisen tuoman mahdollisen immuniteetin kesto. Turpeiselle tehtiin vasta-ainetestit, joiden tulokset olivat vahvasti positiiviset. – Minulle sanottiin, että tämä on paras mahdollinen suoja. Kuitenkaan ei tiedetä, kauanko suoja kestää. Tästäkin syystä koronaepidemian mahdollinen toinen aalto pelottaa Turpeista. – Puhuin tällä viikolla siskoni kanssa, että mitä tekisimme, jos toinen aalto tulisi. Ensimmäisenä minulle tulisi suuri kuolemanpelko. – Kun olin itse sairas, en tajunnut kuinka vakavasta asiasta on kyse. Koronarajoitusten hellittäessä Turpeisella on yksi viesti suomalaisille: riskikäyttäytyminen pois. – Ei tarvitse mennä lasikupuun, mutta ei kuitenkaan toiseenkaan ääripäähän. En ymmärrä teinimäistä käyttäytymistä, että koska mä voin tehdä sitä ja koska tätä. Kun Turpeinen heräsi nukutuksesta teho-osastolla huhtikuussa ja sai kuulla perheensä olevansa terveenä, ensimmäinen ajatus oli, että keitä ihmisiä hän on mahdollisesti tartuttanut. Listalla oli tasan yksi ihminen, tyttären poikaystävä, joka ei tartuntaa saanut. – Olisi ollut ihan hirveää, jos olisin ollut esimerkiksi isoissa juhlissa tartuttavana ja saanut kuulla, että puolet juhlaväestä on sairastunut ja kolme heistä kuollut. – Vaikka kukaan muu ei sinua syyttäisi, niin syyttäisit itseäsi.