Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Uusiin Pirkanmaan koronatapauksiin liittyy kymmeniä altistuneita – kaikki sairastuneet ovat 20–30-vuotiaita

Tampereen yliopistollinen sairaala tiedotti torstaina, että Pirkanmaalla on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa nuorilla aikuisilla. Fimlab oli tutkinut keskiviikkona ennätykselliset 2 042 näytettä. Taysin infektioyksikön ylilääkäri Jaana Syrjänen kertoi keskiviikkona, että Pirkanmaalla ei ole ollut koko kesänä yhtään koronatartuntaa alle 19-vuotiailla. Jaana Syrjänen, onko joku uusista tartunnoista nyt alle 19-vuotiailla? – Kaikki ovat 20-30-vuotiaita. Kolme neljästä tapauksesta liittyy aiempiin tartuntoihin. Liittyykö tapauksia mahdolliseen altistukseen tamperelaisessa ravintola Doriksessa? – Se selviää nyt, todennäköisesti ei. Osa tapauksista liittyy aiempiin ketjuihin, mitä meillä Pirkanmaalla on ollut. Meidän pitäisi saada tehtyä se työ nyt rauhassa, selvittää, missä kukin on ollut. Paljonko altistuneita on? – On niitä kymmeniä. Se tarkoittaa sitä, että meillä menee jonkin verran aikaa, että saamme kaikki soiteltua. Onko tartuntoja saatu paikoissa, joiden toimintaan tämä vaikuttaisi, kuten oppilaitokset tai hoitolaitokset? – Meidän pitää selvittää asioita, vielä ei pysty kertomaan. Tiedotamme heti, kun tiedämme jotain lisää, jos on jotain sellaista, että täytyy varoittaa. Mutta ensin pitää saada tehtyä kokonaiskuva tästä.