Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Pirkanmaa on jo epidemian kiihtymisvaiheen kynnyksellä, ja se voi pian tarkoittaa rajoitusten tuntuvaa kiristämistä – Johtajaylilääkäri: ”Rajaa kolkutellaan”

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) antoi torstaina uuden suosituksen maskien käytöstä. Uusi maskisuositus koskee tilannetta, jossa sairaanhoitopiirit ja alueiden yhteistyöryhmät katsovat, että niiden alueella ollaan koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. THL:n mukaan kiihtymisvaiheessa koronaviruksen ilmaantuvuus on noin 10- 25 tapausta 100 000 henkilöä kohden. Koko maassa ilmaantuvuusluku oli torstaina 15,5 ja Pirkanmaalla 16,8. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Tampereen yliopistollisen sairaalan johtajaylilääkäri Juhani Sand toteaa, että Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella ollaan tällä hetkellä hyvin lähellä epidemian kiihtymisvaihetta. Sand kuitenkin muistuttaa, että kiihtymisvaiheen raja ei ole mustavalkoinen, ja ilmaantuvuusrajan väljyys perustuu siihen, puhutaanko yksittäisistä, jo hallinnassa olevista tartuntaryppäistä, vai laajemmalla alueella olevista yksittäisistä tartunnoista. – Nämä vaikuttavat arviointiin, mutta Pirkanmaan sairaanhoitopiirin osalta ei ole väärin sanoa, että rajaa kolkutellaan. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella uusi maskisuositus nähdään epidemian torjumisen kannalta tärkeänä, sillä maskeilla on Sandin mukaan oma arvonsa sekä epidemian rajaamisessa että tartuntojen estämisessä. Tällä hetkellä Suomessa on käytössä maskisuositus, eikä sen käyttöön ole velvoitettu tai määrätty. Sand arvioi, että sananmuotoja maskinkäyttöön liittyen tullaan todennäköisesti terävöittämään. Hänen mukaansa myös juridisia perusteita tullaan selvittämään siltä osin, milloin ja millaisessa laajuudessa määräyksiä voidaan antaa. Suositusta tulisi noudattaa heti Sand sanoo, että mikäli epidemiatilanteen katsotaan edenneen kiihtymisvaiheeseen ja maskisuositus otetaan käyttöön paikallisesti tai alueellisesti, olisi sitä hyvä noudattaa välittömästi ainakin ruuhkatilanteissa. Sandin mukaan tämä onnistuu nyt kevätaikaa paremmin, sillä maskeja on vähintäänkin kohtuullisen hyvin saatavilla. – Mikäli alueelliset rajoitukset ovat konkreettisempia, ja ne annetaan kehotuksena tai määräyksenä, siirtymiseen täytyy esimerkiksi maskipakon osalta olla muutama päivä aikaa. Vaikka maskin käytön osalta puhutaan edelleen suosituksesta, voi tilanne Sandin mukaan muuttua Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella nopeastikin siten, että suosituksista siirrytään kovempiin rajoituskeinoihin maskien käytön osalta. – Seuraamme tilannetta erittäin tiiviisti ja olemme myös koonneet monialaisen alueellisen ryhmän, jossa asiaa tarkastellaan jatkuvasti. On kuitenkin mahdollista, että tilannetta kiristetään Pirkanmaalla jo lähiaikoina. Myös muut rajoitukset mahdollisia Sand ei ota kantaa siihen, missä päin Pirkanmaata on koronavirusepidemian kannalta hankalin tilanne. Hän kuitenkin toteaa Mänttä-Vilppulassa sijaitsevassa hoivakodissa ilmi tulleen joukkoaltistumisen vaikeaksi, koska se kohdistui riskiryhmäläisiin. – Vaikka isoja ryppäitä on ollut myös koululaisissa, ovat seuraukset olleet hieman erilaisia kuin Mänttä-Vilppulassa. Vaikka koronatilanne jatkui Pirkanmaalla pitkään rauhallisena, on tilanne muuttunut nopeasti syksyn aikana. Sand muistuttaakin, että kaikilla tulee olla nyt ymmärrys siitä, kuinka tärkeää on turvallinen käyttäytyminen sekä se, että maskeja käytetään siellä, joissa niitä suositellaan pidettävän. – Tämä siksi, jotta emme ajaudu enää kovien rajoitusten tielle, jossa erilaisia toimintoja joudutaan ajamaan alas kuten viime keväänä.