Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Valkeakoskelaiset lapset muuttivat uimahallin tylsän seinän merenalaiseksi maailmaksi – Katso suloinen kuvagalleria kuvataideoppilaiden urakasta

– Mitäs taiteilijoita täällä on? Tällainen kysymys kuului useaan otteeseen uimahallilla keskiviikkona. Käytävän oli valloittanut joukko pieniä taiteilijoita, jotka keskittyivät seinämaalauksen tekemiseen. Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin oppilaat ovat syksyn aikana muuttaneet uimahallin käytävän valkoisen seinän vedenalaiseksi ihmemaailmaksi. Suuri valas ja joukko meduusoita uiskentelee sinisävyisessä taideteoksessa. Kuvataidekoulun opettaja Petra Heikkilä-Perkiö kertoo, että seinämaalaus on osa Emilin juhlavuotta. Kuvataidekoulu täyttää 40 vuotta ja käsityökoulu 30 vuotta. – Halusimme juhlan kunniaksi tehdä suuren seinämaalauksen. Sopiva paikka löytyi uimahallilta. Halusimme maalauksen johonkin sellaiseen paikkaan, jossa ihmiset näkevät sen. Kun seinä löytyi uimahallilta, teemakin oli helppo valita: vedenalainen maailma. Suunnittelu aloitettiin hyvissä ajoin jo viime vuonna, ja lapset pääsivät harjoittelemaan tekniikkaa etukäteen. Seinämaalauksen tekemiseen osallistui kuvataidekoululta kaksi ryhmää. Isompien, 15-vuotiaiden ryhmä maalasi valtavan, koko seinän mittaisen valaan. Pienempien 9-vuotiaiden ryhmä taas taiteili valaan ympärillä uivat meduusat. Yleisö tuntui ottavan taideteoksen heti omakseen. – Kylläpä tulee kaunista, tokaisi yksi ohi kulkenut uimaan menijä.