Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Kaksi koronan koettelemaa valkeakoskelaisyritystä on jo saanut kustannustukea – Hakijoita tähän mennessä viisi

Koronakevään vaikutuksista kärsineet yritykset ovat voineet hakea Valtiokonttorilta kustannustukea tiistaista 7. heinäkuuta lähtien. Tuki on tarkoitettu yritysten kiinteiden kustannusten korvaamiseen, esimerkiksi tilavuokriin, lvi- ja sähkömaksuihin sekä henkilöstöön liittyviin kustannuksiin. Tuen avulla pyritään vähentämään konkurssiin ajautuvien yritysten määrää. Valkeakoskelta oli kolmen ensimmäisen päivänä aikana jätetty viisi hakemusta, joita kaksi on hyväksytty. Recycle Phone Finland Oy (toimiala tukkukauppa) sai 9666,2 euroa ja Classic Equeen (toimiala maaliikenne ja putkijohtokuljetus) 4397 euroa. Valkeakosken hakemuksista yksi on hylätty ja kaksi on vielä vireillä. Yritysten kustannustukitiedot päivittyvät Valtiokonttorin verkkosivuille joka arkipäivä edellisen päivän osalta. Yli puolet hylätty Hakemuksia on ratkaistu tiuhaan tahtiin, kertoo viestintäpäällikkö Janetta Santalo . Kolmen ensimmäisen päivän aikana Valtiokonttori on vastaanottanut yhteensä 2 556 hakemusta ja tehnyt yhteensä 1 969 päätöstä. Pirkanmaalaisista yrityksistä 215 oli jättänyt hakemuksen tiistain ja torstain välisenä aikana. Yli puolet hakemuksista oli tamperelaisten yritysten jättämiä. Ensimmäisinä päivinä jätetyistä 215 hakemuksesta alle 30 oli saanut myöntävän vastauksen perjantaihin mennessä. Tamperelaisista yrityksistä 12 sai tukea. Loput tuet jakaantuivat laajasti muihin kuntiin. Pirkanmaalaisten yritysten jättämistä hakemuksista yli puolet oli hylätty, ja loput olivat vielä perjantaina vireillä. Iso osa hylätty Sama ilmiö näkyy koko maassa: ensimmäisistä ratkaistuista hakemuksista yli 80 prosenttia oli hylätty perjantaihin mennessä. Tähän mennessä kaikki hylätyt hakemukset ovat Santalon mukaan olleet lain puitteissa selkeitä hylkäämistapauksia. Yleisin syy hylkäämiselle on ollut se, että maksettava tukisumma on jäänyt alle 2 000 euron minimirajan. Toinen syy on ollut se, ettei yrityksen toimiala ole kuulunut tuen piiriin, eikä yritys ole esittänyt vaadittuja perusteluja hakemukselle. Mikäli yrityksen toimiala ei kuulu tuen piiriin, tuki voidaan lain mukaan myöntää vain yrityksen osoittamista erityisen painavista, koronapandemiaan liittyvistä syistä. –  On tullut iso määrä sellaisia hakemuksia, joissa ei ole niitä syitä ollenkaan osoitettu, Santalo sanoo. Ongelmaksi on voinut osoittautua myös se, että yritys on saanut tukea joltain muulta taholta. Lain mukaan osa muiden toimijoiden maksamista tuista vähennetään kustannustuesta, jolloin tukea ei välttämättä voida maksaa. – Osassa hakemuksia oli haettu myös sellaisten kulujen perusteella, jotka eivät lain mukaan ole korvattavia kiinteitä kuluja. Hakuaikaa elokuun loppuun Tukea haetaan sähköisellä hakemuksella, ja haku jatkuu elokuun loppuun asti. Santalon mukaan teknisesti haku on toiminut hyvin. – Olemme huokaisseet helpotuksesta, että kaikki on ollut loistavasti teknisesti, eikä ole tullut katkoja tai muuta. Käsittelyä on nopeuttanut se, että Valtiokonttoriin on palkattu iso joukko korvauskäsittelijöitä. Santalon mukaan hakemuksia on tullut paljon, mutta valtiokonttorilla olisi ollut mahdollisuus käsitellä vielä suurempikin määrä. Tiistain ja torstain välisenä aikana kustannustukea on maksettu koko maassa yhteensä reilut 3,5 miljoonaa. Tukea voi saada kahdelta kuukaudelta ja sen määrä on yhteensä enintään 500 000 euroa. Tuen alaraja on 2 000 euroa. Työ- ja elinkeinoministeriö perustelee alarajaa sillä, ettei liian matalalla tuella ole merkitystä konkurssin estämisen näkökulmasta. Tukea voi saada yritys, jonka liikevaihto putosi huhti–toukokuun aikana yli 30 prosenttia edelliskevääseen verrattuna. Tuen piirissä ovat toimialat, joiden liikevaihto oli huhtikuussa laskenut vähintään kymmenen prosenttia edelliskevääseen verrattuna.