Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kuntapäättäjiä ei ole sivuutettu yhtiöittämisessä – Pekka Järvinen ja Teuvo Nieminen vastaavat Pirkkalan kunnanvaltuutetulle

Pirkkalan kunnanvaltuutettu Riitta Kuismanen (kd) väitti 7. kesäkuuta 2019 julkaistussa Valkeakosken Sanomien mielipidekirjoituksessa asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. Kirjoituksen otsikointi lähti siitä, että kuntapäättäjät olisi sivuutettu niin sanotussa yhtiöittämisasiassa. Tämä väittämä on tietoista lukijakunnan harhaan johtamista. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto päätti, että Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja Kanta- Hämeen sairaanhoitopiiri perustavat yhdessä alustayhtiö oy:n, jonka tehtävänä on selvittää sairaanhoitopiirien toiminnallinen yhdistyminen. Siis piirit pysyisivät omina organisaatioinaan, mutta sen toimintoja yhdistettäisiin, jos siihen tulokseen selvityksessä päädytään ja sairaanhoitopiirit näin päättävät. Kyse on siis selvitystyöstä, jota ei voitu tehdä kuntayhtymäpohjalta. Päädyttiin osakeyhtiömalliin. Kuntien edustajia on asiassa kuultu useallakin eri taholla. Sairaanhoitopiirin valtuustossa on vain kuntien valtuustojen nimeämiä henkilöitä ja kaksi yliopiston edustajaa. Pirkkalan kunnalla on valtuustossa kolme edustajaa. Lisäksi piirin hallituksen työhön osallistuu kaksi pirkkalalaista henkilöä. Sairaanhoitopiirin johto tapasi jokaisen kunnan johtoa ja kuntien hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajiston asian tiimoilta. Tämäkin kuvaa sen, että Kuismasen väitteet ovat perättömiä. Kuntayhtymä, jollainen Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on, toimii edustajien välityksellä. Kuntien valtuustot ovat valinneet edustajat piirin valtuustoon ja kuntavaalien tuloksen perusteella on valittu piirille poliittinen hallitus. Kirjoituksessa on muitakin ihmettelyn kohteita, joka kuvaa henkilön todellista tietämättömyyttä tässä asiassa, emmekä halua niitä erikseen lähteä selvittämään. Pekka Järvinen PSHP:n valtuuston puheenjohtaja, Valkeakoski Teuvo Nieminen PSHP:n valtuuston jäsen, Valkeakoski