Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Viinanhuuruisia tarinoita ja kätkettyjä rakkauksia – Visavuori on auki koko kesän

Kesän puhjetessa kukkaan Visavuoressa aukeaa satumainen maailma. Emil Wikströmin itsensä suunnittelema ja toteuttama ateljeekoti värikkäine puutarhoineen on näkemisen arvoinen kohde jo itsessään. Kesäretki Visavuoreen onkin kuin matka toiseen todellisuuteen. – Tarjoamme kesälläkin perusopastuksia päivittäin kello 13 ja 16 Opas kertoo tarinoita Wikströmin elämästä ja Visavuoren rakennuksista, Visavuoren museonjohtaja Pälvi Myllylä kertoo. Kesätyöntekijöiden päästessä vauhtiin alueella järjestetään myös omatoimisia seikkailukierroksia lapsille. Viinanhuuruisia tarinoita Visavuoren kesässä on esillä myös huikea näyttely viinanhuuruisista tarinoista. Kyseessä on uudistettu versio jo viime syksynä avatusta Yhden asian liikkeestä . Kesän näyttelyssä Kari Suomalaisen pilapiirrokset on otettu pois seiniltä ja tilalle nostetaan Suomalaisen kuvituskuvia Trimalkion pidot -nimiseen teokseen. Esille tulee tarinoiden lisäksi Axel Gallénin Adler et Gillet tai Jälkisammutus . – Tämä Gallénin teos on harvoin nähty esillä. Se kertoo nuorukaisten opiskelijaelämästä enemmän kuin tuhat sanaa. Myös Suomalaisen kuvituskuvat nähdään nyt ensimmäistä kertaa, Myllylä sanoo innostuneesti. Visavuori avaa rakkaustarinoitaan Kesän aikana on luvassa myös erityisiä temaattisia kierroksia. Sekä juhannuspäivänä että Eino Leinon päivänä jaetaan lisää viinanhuuruisia tarinoita Emil Wikströmin "viftausretkistä" ystäviensä kanssa. Romantiikannälkäiset kaunosielut pääsevät kuukausittain kuulemaan, millaisia rakkaustarinoita kätkeytyy Visavuoreen, sen asukkaiden ja teosten mallien elämään. Myllylä kertoo Wikströmin olleen myös intohimoinen puutarhuri. – Kerran kuukaudessa pidettävillä puutarhakierroksilla pääsee tutustumaan puutarhan ja kasvien kiehtovaan historiaan. Ateljeerakennuksen vanhan valimon yhteydessä toimii myös museokahvila, jossa on hiljattain aloittanut uusi yrittäjä. Myllylä suositteleekin istahtamaan nauttimaan kahvilan kuuluisasta tunnelmasta ja maistamaan tuoreita herkkuja. – Odotamme tältä sesongilta samankaltaista kesää kuin aiemmiltakin vuosilta. Ensi vuosihan on Kari Suomalaisen 100-vuotisjuhlavuosi, joten emme ole tälle kesälle suunnitelleet sen suurempia erikoisuuksia. Kari-paviljonkikin suljetaan piakkoin remontin ajaksi, ja täydet paukut säästämme ensi vuoden juhlallisuuksiin, Myllylä sanoo. Juttu on alun perin julkaistu Valkeakosken Sanomien Kesä -lehdessä 24. toukokuuta 2019. Tarinoita Visavuoresta 1.6.–31.8. joka päivä klo 13 ja 16. Kesto 40 min. Viinanhuuruisia tarinoita 22.6. klo 15 ja 6.7. klo 15. Kesto 30 min. Vuosisatojen rakkaustarinoita 23.6., 21.7. ja 4.8. klo 15. Kesto 40 min. Puutarhahistoriaa 28.6., 19.7. ja 2.8. klo 12. Kesto 40 min.