Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Viime kaudelta tuttu Jari-Pekka Mäkelä palaa FC Hakan valmennukseen – ”Usko joukkueeseen on kova”

Viime kaudelta tuttu Jari-Pekka Mäkelä palaa FC Hakan valmennukseen Teemu Tainion ja Mikko Mannisen rinnalle loppukauden ajaksi, FC Haka kertoo tiedotteessaan. FC Hakan tiedotteen mukaan Mäkelä aloitti talvella hierojaopinnot, ja jo silloin sovittiin, että paluu keväällä voisi olla mahdollista. Koronapandemia aiheutti kuitenkin tauon sekä FC Hakan valmistautumiseen että Mäkelän opintoihin. – Muutama viikko sitten tuli sellainen tilanne, että nyt voisi olla aika palata. Kävin “Temen” ja “Manen” kanssa keskustelemassa ja nopeasti kyllä tuli selväksi, että palaan mukaan, Mäkelä kertoo tiedotteessa. Mäkelä oli jo viikonlopun molemmissa harjoituksissa mukana, mutta hänen työnsä Hypapilla pitävät hänet vielä muutaman viikon osasta tapahtumia poissa. – Kun viime kausi oli niin huikea ja näki kuinka paljon kaikki teki töitä menestyksen eteen, niin todella hyvin mielin mukana ja on kyllä kivaa. Lauantaina treeneissä näki, että hyvä meininki on pysynyt ja on menty jopa parempaan suuntaan – tekeminen näytti tosi hyvältä. – Tosi odottavainen fiilis on kaiken kaikkiaan ja mahtava päästä näkemään Veikkausliiga -maailmaa. Usko joukkueeseen on kova ja Haka tulee kyllä pärjäämään, mies päättää. FC Hakan päävalmentaja Teemu Tainio on iloinen viime kauden valmentajaparinsa paluusta. – Meni älyttömän hyvin viime vuosi, niin olen erittäin iloinen, että “Jallu” palaa. Se oli myös kaikkien yhteinen tahto.