Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Rankkasade teki pyöräilijöiden maratonista entistäkin raskaamman – valkeakoskelaiset menestyivät Korkeakankaan kisoissa

Maastopyöräilyväki täytti kesäkuun toisena viikonloppuna Valkeakosken Korkeakankaan, jossa ajettiin Suomen pyöräilyn kansalliset cup-kilpailut lauantaina (XCO) ja sunnuntaina (XCM). Korkeakankaan reitit ovat vuosien varrella keränneet mainetta fyysisestä vaativuudestaan, eikä tämäkään vuosi tehnyt perinteeseen poikkeusta. Lauantaina Korkeakankaan vaativaa XCO-kisarataa kierrettiin kolmeakymppiä hiponeessa helteessä, ja sunnuntaina maratonreitin raskautta lisäsi oleellisesti lauantai-illan rankkasade. Myös sunnuntaina päästiin kuitenkin ajamaan poutasäässä. Mukana 200 kilpailijaa Yhteensä viikonloppuun osallistui noin 200 kilpailijaa, joista sunnuntain maraton keräsi hieman yli puolet. Lauantain olympialajissa (XCO) kilpailtiin kahdessa lähdössä, joista ensimmäisessä kierrettiin lapsille rakennettua kahden kilometrin mittaista rataa. Tarjolla oli liikunnan riemua parhaimmillaan, ja meno oli sen mukaista. M10-sarjassa voiton nappasi Valkeakosken maastopyöräseuran Sulo Laapas , jota pyöräilykärpänen on purrut toden teolla. Laapas tuntee kotiratansa jokaisen kiven ja juuren. Kisa oli kuitenkin tiukka, sillä CC Ilveksen Emil Ruokostenpohja ja ProMTB:n Visa Lampila seurasivat alle puolen minuutin päässä. Aikuisten sarjoissa Valkeakosken maastopyöräseuran ajajia osallistui M30-sarjaan, jossa alamäkispesialisti Ismo Saarinen ajoi neljänneksi, ja edelliset päivät ratamestarin roolissa talkoillut Niko Heritty oli viides. Miesten yleisen sarjan voiton vei JYPS:n Ville Tuppurainen , ja naisten yleisen sarjan ykköseksi ajoi 2cTeamin Kirsi Helen . Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Rankkasade vaikeutti olosuhteita Sunnuntain maratonia (XCM) ajettiin 20 kilometrin reitillä, joka kierrettiin täydellä matkalla kolmesti. Täyden matkan kilometrimääräksi muodostui täten 60. Vaikka kisan aikana ei satanutkaan, edeltävän illan valtava sademäärä takasi mutaiset ja raskaat olosuhteet. Niinpä kisasta tulikin fyysisesti varsin kova. Paikallisen seuran ajajista Miika Kanerva (M8) ajoi viiden kilometrin reitillä hienosti hopealle. M10-sarjan kymmenellä kilometrillä nähtiin yksi viikonlopun hienoimmista taisteluista. VlkMTB:n Sulo Laapas ja ProMTB:n Visa Lampila ajoivat yhdessä koko matkan loppusuoralle asti, jossa pojat pääsivät yleisön hurratessa taistelemaan sarjan voitosta. Lopulta kävi kuitenkin niin, ettei poikien välille onnistuttu saamaan eroa ja sarjan voitto päädyttiin jakamaan Laappaan ja Lampilan kesken. Samalla Laappaasta tuli viikonlopun tuplavoittaja. Lisää menestystä paikalliseen seuraan saatiin N14-sarjassa, jossa Henriikka Kiuru ajoi voittoon kymmenen kilometrin reitillä. Miesten yleisen sarjan (60 km) kilpailu oli kovatasoinen ja jännittävä, ja voittoon ajoi lopulta Imatran Urheilijoiden Iiro Sairanen . Myös naisten yleisessä sarjassa nähtiin kotimaista kärkivauhtia, kun JYPS:n Sini Alusniemi ajoi selkeään voittoon. Sunnuntaina ajettiin myös miniminimaraton, jossa sarjojensa voittoihin ajoivat Logan Ahlfors , Nuutti Ilomäki , Siiri Laapas ja Touko Korpela .